Näähg. Olisi kivaa elää taas joskus maailmassa, jossa herätyskellot eivät tirisisi lauantaiaamuisin. Olisi taas seitsemän tuntia silkkaa automarkettiriemua edessä, eikä mulla ole siihen paljon muuta kommentoitavaa kuin näähg.

Täällä kotona kinailu ilmeisesti jatkuu yhä. Tai näin ainakin voisin päätellä näistä täällä satelevista sanattomista viesteistä. Suuttunut kämppis ei nimittäin enää edes tervehdi, kun huikkaan moit mennessäni ja tullessani. Omat tavaransa hän on poistanut yhteisistä tiloista mattoa ja jääkaappimagneetteja myöten, minkä voi kai tulkita niin, että häntä ei yhteiselo voisi vähempää kiinnostaa. Tai sitten hän tahtoo vaihtaa vähän askeettisempaan sisustukseen, mistä minä tiedän. Ihan sama. Toinen riitapukari on ilmeisesti lähtenyt lomille, joten tupa on hiljainen. Se kyllä käy mulle. Mykkäkouluhan piristää aina, vaikka minusta se roskapussiasia ei olisi tarvinnut näin suurta numeroa osakseen. Pientä draamaa tämä tylsä loukko kyllä tarvitsikin, joten otan siitä kaiken irti.

Tänään loppuu tämänviikkoinen juhlahetkeni törkeänä yksityisautoilijana. Äiti ja isi palaavat maailmalta ja vievät kulkupelini mukanaan. Vaikka autoilu ja erityisesti samanaikaisesti suoritettu hoilanta on kovin mukavaa, taidan silti olla enemmän bussi-ihmisiä. En ole kovinkaan hyvä kuski, en ainakaan täällä kaupungissa, jossa on kaistoja ja merkkejä ja valoja ja muita autoja ihan eri tiheydessä kuin kotopuolen raitilla. Viikon aikana olen sammuttanut auton keskelle risteystä kerran, tehnyt vahingossa vaarallisia ja muita autoilijoita raivostuttavia kiilauksia kahdesti, saanut Polosen murahtelemaan ja tussauttelemaan pelottavaa savua pariin otteeseen ja pysäköinyt auton jotenkin ihan vinksalleen ainakin tuhat kertaa. Pysäköinti on asia, jonka mystiset ominaispiirteet eivät valkene mulle, eivät sitten millään. Miten se onkin, että aina se kaara on ruudussa ihan miten sattuu ja tolppia, talonkulmia ja muita autoja hivutellaan sentin varalla tämän tästä. Saan kiittää onneani, että tuo auto on sentään pieni ja sulava kauppakassi. Jollain citymaasturilla saisin varmaan rutattua yhdellä parkkihallireissulla niin monta sivullista autoa, etteivät edes eliniän opintotuet riittäisi siihen laskuun. Mulle olisi pitänyt räätälöidä autokoulussa oma ajokortti. Semmoinen, mikä on kelpoinen vain peräkylillä ja alle parinkymmenentuhannen asukkaan kaupungeissa, joissa muutkin ajavat luovasti esimerkiksi istutusten poikki. Näissä isommissa ympyröissä taidan hypätä bussiin ihan suosiolla.

Paitsi että nyt lähden töihin. Onneksi automarketissa on iso parkkipaikka, jonka peränurkissa on tilaa ähertää autoaan ruutuun. Ei niitä ruutuja kyllä sohjon seasta juuri näe, mutta sehän tekee pysäköinnistä vain lystikkäämpää.