Maanantaiaamu, pyykkivuoro ja tappava yskä. Ihan kuin olisin elänyt tämän päivän joskus aiemminkin.

Aamupalaksi nykäisin särkylääkettä, flunssalääkettä, vitamiinivalmistetta ja kurkkupastillia. Ruokahalu on vähän kateissa, kahvi vielä uppoaa. Yskä hyökkää päälle juuri silloin kun haluaisi nukkua, uni tuppaa silmille silloin kun pitäisi mennä matikan luennolle. Olen aika vihainen tälle taudille.

Kämppis (se puhuva, ei se kolmatta viikkoa mykkäkouluileva) ryhtyi eilen sisustamaan ja käänsi keittiön pöydän hieman luovempaan asentoon ikkunan ääreen. Oli hämmentävää lukea lehteä, kun ikkuna ja sen takana toljottavat nosturit olivat eri kulmassa kuin totuttua. Kovin virkistävää oikeastaan. Mietin, että pitäisikö minunkin ryhtyä järjestämään huonekaluja uuteen järjestykseen, johan viimekertaisesta muljaamisesta on melkein vuosi. Silloinkin oli huumaava kevät ja karsea flunssa, muuten. Päätin nyt kuitenkin, että annan huonekalujen olla rauhassa tämän kevään, kohtahan ne pitää kuitenkin raijata ihan uuteen asuntoon. Jouluvalot otin seinältä pari viikkoa sitten, se riittäköön tämänvuotiseksi uudistukseksi. Ja onhan mulla hyllyn päällä uusi viherkasvi, joka tiputtelee lehtiään siihen malliin, ettei siitä ole kohta kuin alaston varpu jäljellä. Olen sisustusihme, jeejee.

Viisi päivää koulua, yksi ilta töitä ja sitten mulla on kauan haaveiltu vapaaviikonloppu. Äitee oli puhelimessa kovasti sitä mieltä, että lepo tekisi mulle hyvää, mutta samaan syssyyn luetteli viikonlopun ohjelman. Perjantai-iltana kuskaan vanhempiani viihteelle, lauantaina koreilen sukujuhlissa (eikä mulla ole vielä edes sinne mitään riepua hankittuna) ja sunnuntaina seurustelen vieraiden kanssa, jotka on kutsuttu kotokotoon päivällistämään. Mainiota. Melkein tekisi mieli luovuttaa vaivalla hankittu vapaaviikonloppu pois ja istua kassalla sekin aika. Parempi tienesti ja vähemmän kanssani samoja geenejä sisältäviä ihmisiä. Mutta koska sukulaisten kanssa samaan kauppaan kuuluu sekopääpiski, on minun kotopuoleen matkattava. En ole paijannut rakkia moneen aikaan, ikävä painaa jo. En minä muista niin, mutta koira on tärkein. Taitaa olla sukurakkaus, joka sankkana ilmassa väreilee. Hmh.

Ainiin. Ne pyykit on siellä koneessa.