Elämä on välillä melkein liian ihanaa. Viimeisiin 24 tuntiin on kuulunut itse tehtyä suklaakakkua, tanssimista uudessa, lyhythelmaisessa kesämekossa, lyhyin koskaan kokemani taksijono, pakastepitsaa keskellä yötä, ystäviä, jotka joko kupsahtivat sohvalleni tai sitten ripottautuivat lähimaastoon kuitenkin siten, että onnistuivat aamusella ryömimään takaisin brunssille, omenapannukakkuja ja kahvia ja hyvää sunnuntaimusiikkia, ilmatrumpettisooloja, jäätelökioskin metsästystä melkein kipeää tekevässä auringonpaisteessa, tennarit ekaa kertaa talven jälkeen jalassa, harhailua kaupungilla ja päivälliseksi evästä, joka perustui lähinnä juustoon. Ja nyt, nyt tulin yksin kotiin ja aion ottaa päiväunet. Se hetki, kun on väsynyt, kylläinen ja täysin oikeutettu nukkumaan niin pitkät päiväunet kuin ikinä haluaa, se on niin hyvä, ettei malttaisi oikein edes nukkua. Tahdon vain olla tässä ja kellua. Aina.