Ruikutus on rasittavaa, mutta sori, nyt ei pysty muuhun. Tämä yskä tappaa minut. Valvon nykyään joka yö neljän ja kuuden välillä repimässä keuhkojani niin että kahden seinän takainen kämppiskin häiriintyy. Kaikki keskivartalossani sijaitsevat lihakset vinkuvat tuskissaan yskänpuuskien kourissa ja jokainen köhäisy tuntuu siltä kuin joku mojauttaisi lekalla keuhkoihin. Välillä kykenen olemaan jopa tunnin-pari yskimättä, ihan puhumaankin ja kaikkea, mutta sitten se on taas menoa. Köhköhköhköh. Onnittelut henkilöille, jotka joutuvat olemaan kanssani samoissa luentosaleissa/kirjastoissa/liikennevälineissä/
asuintaloissa. Se nurkassa kaksinkerroin röhivä tyyppi on sitten minä.

Olisi ollut koulua, mutta oltuani pakollisen tunnin jotakuinkin läsnä lähdin menemään. Tympii nyt taas kaikki, eikä tosiaan vähiten tuo itsensä sivistäminen. On silkka vääryys laittaa läsnäolopakolliset tunnit alkamaan keskiviikkona kello kahdeksalta, jolloin laiskotteluun tottuneet opiskelijanretaleet ovat jumissa pahemman kerran. Koulutoveri pääsi vähän lohkaisemaan kommenttia ulkomuodostani, kun letti pystyssä raahauduin paikalle. No, jotkut ihmiset ihan urakalla tavoittelevat tämäntyyppistä kuohkeaa ja ilmavaa kampausta, sietäisin olla onnellinen, kun se syntyy minulla ihan sen kummempia pinnistelyitä. Ei geelejä eikä vaahtoja - tähän tyyliin tarvitaan vain huonosti nukuttu yö. In your face, L'Oréal.

Saavillinen kahvia ja takaisin punkkaan. Kiinni veti.