Tänään on hyvä päivä. Niitäkin tulee! Hyvä päivä määräytyi heti aamusta, kun innostuin töihin lähtiessäni vähän räppäämään hississä. Niiiiiin vain käy joskus. Kotitaloni on aina aamuisin siinä seitsemän hujakoilla ihan kuollut, joten hissin oven auetessa oletin rappukäytävän olevan tyhjä. Eihän se tietenkään ollut, vaan vastassa oli naapurin sedän erittäin pelokas katse. Se sai aikaan hillittömän hihityskohtauksen. Sitten talsin synkässä ja sateisessa tiistaiaamussa ilman sateenvarjoa ja hihittelin. Käy se niinkin.

Töissäkin oli kivaa. Alan vihdoinkin tuntea itseni edes hitusen tarpeelliseksi. Pöydälleni alkaa hiljalleen tipahdella asioita ja minä osaan selvittää ne, tosin kyselemällä koko ajan apua muilta, mutta kuitenkin. Tänään oli jopa olevinaan vähän kiirettä, en kerennyt edes kunnolla kahville ja iltapäivän tuskaevääksi varaamani suklaakin jäi syömättä. Jossain vaiheessa kiire on varmasti rasittavaa, mutta kaiken tämän epämääräisyyden jälkeen otan sen riemulla vastaan. Tätä varten minä opiskelin puoli ikuisuutta. Nyt saan vihdoinkin tehdä jotain ja parantaa maailmaa. (Ha. Maailman parantaminen on sitten suhteellinen käsite. Olen kerrankin positiivisella tuulella, joten ei takerruta tähän.)