Jaahas. Olis maanantaiaamu ja kouluun pitäisi mennä. Hullu maailma! En ole tämmöiseen tottunut. Puolitoista viikkoa on taas hujahtanut ilman sen kummempia kouluttautumisyrityksiä (Sitä tenttiähän ei lasketa, ehe.) ja arki ikäänkuin läpsii avokämmenellä poskille. Mullon enkun esitelmä parin tunnin päästä. Treenaan kimiräikkösenglantia silmät ristissä ja koitan epätoivoisesti oppia sanomaan First World War jotakuinkin niin, että se muistuttaisi enemmän puhetta ja vähemmän allergiakohtausta. Ei oikein suju. Hah.

Viikonloppu oli kyllä kiva. Kävin vieraassa kaupungissa pörräämässä vähän vieraiden ihmisten kanssa ja oli ihan lystiä. Johonkin kuppilaankin eksyimme ja aluksi tein sisäistä kuolemaa, kun siellä soi sekä Paradision Bailando että E-typen Angels Crying, mutta jotenkin sitten pääsin asian yli. Loppuillasta olin suorastaan riemuissani, kun tiskijukka ryöväsi lisää levyhyllyni salaisia kätköjä ja soitti niin Backstreet Boyssit kuin Spice Girlsitkin. Tämä maailma on kyllä aivan helkkarin kiero paikka. Seurueeni herrahenkilötkin osasivat Wannaben sanat ja zigazig-aahit ulkoa. Että sen verran auttoi maisemanvaihto, hohhoo.

Mutta nyt. Ei auta eurohumppa, kun täytyy ottaa esitelmä haltuun. Uskomatonta, kuinka paljon kielitaito voi rapistua matkalla aivoista suuhun. Mä osaan ajatella nämä sanat ihan oikein. Hemmetin sönkkö.