Pitkin viikkoa tuumailin, että on se mukavaa, kun on työ, jossa ei juurikaan aivoja tarvita. Vähän vain heilutat harjaa, pensseliä tai lapiota kahdeksan tunnin ajan ja kaikki ovat tyytyväisiä. Mutta kyllä se aivojen vajaakäyttö kostautuukin: sen lisäksi, etten todellakaan kykene enää tekemään sitä yhä roikkuvaa harkkatyötä loppuun, en eilen tullut ajatelleeksi, että kellarista katolle tapahtunut ylennys johtaisi näin kuumottavaan olotilaan käsivarsissa. Se aurinko kun siellä ylhäällä paistaa vähän paremmin. Ei olla lyhythihaisissa tänään, ei.

Muuten on varsin hyvä happi. Viikko töitä takana, niiden perään 15 tunnin yöunet, yhden vanhan kaverin yllätysvierailu kaupungilla pehmiksen ja lonkeron kera, vähän yleistä hengailua ja kohta toinen kaveri loppuviikonlopuksi kylään. Toimii. Sen harkkatyönkin siirsin vannomuksistani huolimatta ensi syksylle. Nyt en kertakaikkiaan pysty käsittelemään yhtäkään murhetta tai huolenaihetta. Nyt on kesä ja kivaa.

Ei mulla muuta. Takaisin ulkoilmaan.