Silloin joskus kurjana teininä, kun olin kesätöissä mansikanpoimijana (ja kestin sitä hommaa aina maksimissaan kaksi viikkoa per kesä), työnteko vaikutti psyykeeseni niin, etten meinannut saada iltaisin nukuttua, kun silmät suljettuani näin pelkästään mansikoiden kuvia. Nyt olen muutaman viikon tehnyt toimistohommaa ja eilen kun kävin nukkumaan, siinä unen rajamailla rupesin yhtäkkiä näkemään kuvia palavereistä ja jopa kuulemaan korvissani insinöörien äänen. Oijoi. Tämä ei lupaa hyvää.

Saadakseni vähän muutakin elämää kävin pienellä kävelyllä tuolla lähiön laitamilla olevissa metsissä. Ensiksi olin vähän eksyksissä (mikä oli hieman surkuhupaisaa, kun geepeeässät ja muut herkut sisältävä uusi epäpuhelimeni lepäili rennosti kotona) ja sitten kohtasin historian äkäisimmän hyttyskeskittymän. Oikeasti, kotiin päästessäni olin täynnä sellaisia kahden euron kolikon kokoisia paukamia, joita varten mut saisi laittaa seuraavaksi viikoksi pakkopaitaan etten raapisi itseäni kuoliaaksi. Ulkoilu on pahasta.

Muuten menee ihan hyvin. Viime viikonloppuna olin häissä, missä mulla oli uusi mekko ja tukka somasti ja peilin nähdessäni en voinut olla päivittelemättä, miten tyylikkäältä näytin. Ilmeisesti sain jonkun itsekeskeisyyskohtauksen silloin, mutta oli se morsiankin kaunis ja sulhanen komea. Ne olivat muuten ensimmäiset häät, joissa olin vieraana ihan itsenäisenä ihmisenä enkä vanhempieni lapsena. Ensi viikonloppuna vuorossa on puolestaan lakkiaiset, joiden sankari ei kertakaikkiaan voi olla vielä niin vanha, että olisi ylioppilas. Musta on tullut aikuinen, osa 345. (Vielä jonakin päivänä lopetan tuosta a-sanasta länkyttämisen. Lupaan. Mutta en vielä tänään.)

Tänään on vapaapäivä ja lojun sängyssä. Kahvia ja kaurakeksejä, siinä on mun päivän ohjelma. Joskus mietin, että taidan olla vähän yksinkertainen.