Aika onnistunut aamu tänään.

Syystä, jota en nyt jaksa selvittää, koska monitasoinen kiroilu ennen puoltapäivää on liian uuvuttavaa, heräsin aamulla kotokotoa. Päälle piti pukea eilisen suttuiset vaatteet ja piski roikkui vähän väliä lahkeessa. Jääkaapin ainoa jogurtti oli vanhentunut pitkälti syyskuun puolella, mutta väliäkös sillä, kun en olisi sitä ehtinyt kuitenkaan syödä. Ensimmäinen erikoiskoe taittui miellyttävästi isin kyydissä, mutta isin töiden takia piti lähteä vähän ajoissa. Linja-autoasemalla havaitsin, että bussini lähtisi puolta tuntia myöhemmin kuin olin luullut. Otti niin paljon päähän, että menin kahvioon juomaan kahvia, mitä en ole tehnyt kertaakaan elämässäni, vaikka olen sillä(kin) asemalla hengannut monen monta pitkää hetkeä.

Kahvi liian kuumaa ja liian vahvaa. Bussimatkan ja matikan tehtävien ansioista se alkoi epämiellyttävästi hölskymään mahassani. Loppumatka meni huokaillen ja henkäillen. Bussi numero ykkösestä päästyäni kipitin pysäkille, josta pystyin sopivasti havannoimaan bussi numero kakkosen perävalot. Satoi vettä, autot läiskyttelivät mähmää päälleni ja reppu painoi selkää. Kun pääsin vihdoinkin taas bussiin, oli sen valloittanut lauleskeleva lapsilauma. Hölskyvä olo palasi. Viimeisen pätkän kotiin taitoin jalan ja vettä satoi tietysti kaatamalla. Sadevarusteista minulla oli ainoastaan mutaiset kumisaappaat, joita olen kantanut muovipussissa mukanani nyt kaksi päivää. Jaloissa olleet tennarit kastuivat pahemman kerran.

Nyt olen tässä ja kaikki tämä surkeus jo vähän naurattaa. Kahdeksitoista pitäisi suoriutua kouluun laskuharkkoihin.