Hoh. Vuodatus kadotti kirjoitukseni. Alan kohta tulkita näitä vastoinkäymisiä arvosteluksi tekstieni tasoa kohtaan. Point taken, Iso-Vee.

Piti vain kertoa, kuinka outoa kaikki on. Olen notkunut päivätolkulla yksin, ja kun taustalla on tämä toimettomuuden kesä, alkaa pääni vähän hajoilemaan. Kotini on eksoottisen kuuma ja kostea. Eilen illalla ikkunani takana roikkui ukkospilvi, johon olisi ehkä voinut koskea, jos olisi kurottanut. Sen sisällä vilisti salamia, jotka eivät löytäneet ulos, vilkkuivat vain äänettömästi kun yritin nukkua. Lopulta sängyssä tuli niin kuuma, että kastelin pyyhkeen lavuaarissa ja nukuin sen alla. Tahtoisin lähettää terveisiä sille viime talven minulle, joka nukkui joka yö kahden peiton, päiväpeiton sekä viltin alla pitkälahkeisissa housuissa sekä villatakissa. Muutaman kuukauden päästä jälleen tavataan.

Kohta on elokuu. Olen itsekseni ajatellut, että elokuun voisin vielä olla työttömänä, mutta sitten joku saisi jo palkata minut. Muuten en tiedä, mitä teen. Istuin yksi päivä kahvilassa ja katsoin kateellisena myyjätyttöä, joka koitti ruuhka-aikaan tasapainoilla ainakin kymmenen eri tilauksen kanssa. Olisi niin kivaa, jos minullakin olisi taas joskus niin kiire. Että joku tarvitsisi minua johonkin. Tämä hyödyttömyys ehkä tukehduttaa minut, vaikken normielämässä nyt niin kauhean hyödyllinen olekaan. Yksikin lehtiartikkeli vielä slow movementista ja rennosti ottamisesta ja rupean hajottamaan jotain.

En voi edes lähteä ulos kävelylle, kun parantelen rakkoja edellisten urheilusuoritusten jäljiltä. Kyllästyin kaksiin hiertäviin "lenkkikenkiini" ja uhrasin vähäisiä pennosiani uusiin, tavattoman rumiin lenkkareihin. Nyt omistan kolme paria hiertäviä lenkkareita. En ole kovinkaan yllättynyt asioiden saamasta käänteestä.