Käyttäydyn taas järkevästi ja johdonmukaisesti. Päivä alkaa hyvin, kun puoli yhdeksältä haahuilee pitkin tienoota ymmärtämättä ollenkaan, mitä se rannekellon pienen viisarin sijainti tarkoittaa yhdistettynä numeromuotoisiin aikataulutietoihin. Ette kuulkaa tiedäkään kuinka typeräksi ihminen voi olonsa tuntea. Löydettyäni ranskan tunnille siellä opiskeltiin kellonaikoja. Ah, ironia, tästälähin vastaanotan siis aikataulutusta ainoastaan ranskaksi. Paitsi etten vieläkään osaa kahtakymmentä suurempia lukuja, joten kellonajat täytyy sitoa pieninumeroiseen muotoon. Jokaisen tunnin 21.-29. ja 31.-39. minuutti olkoon täten vapaat. Hurraa.

Päivällä kuljeskelin auringonpaisteessa(!!!) ystävän kanssa ja erehdyin ostamaan kaikenlaista irrationaalista, kuten käsilaukun ja suklaakeksin. Bussi oli täynnä perjantaiteinejä ja minä tunsin oloni ihan tädiksi, kun keskustelin puhelimessa pankkilainoista piilopullojen sijaan ja iltanikin aion viettää yksin kotona ehkä pullaa leipoen. Kotona itkin silmät päästäni sellaiselle televisio-ohjelmalle, etten sitä ääneen sano. Ja sitten naureskelin vähän ääneen. Tämä yksinoloni ehkä pilaa kaiken tarkasti rakennetun sosiaalisen pidättyväisyyteni. Kun tottuu mölisemään kaikenlaista yksikseen, saattaa vähän lipsautella julkisestikin. Toissapäivänä lauleskelin ääneen koulussa toistamiseen tällä viikolla. No mut hei, kuka tahansa saattaa puhjeta serenadiin, jos saa omituisen paikkatietojärjestelmäharjoitustyön nykäyksen eteenpäin. (Palautuspäivä on muuten tänään. On se työ ehkä ens viikolla valmis. C'est la vie ja silleen.)

Eihän tämmöinen satunnainen epämääräisyys tietysti kovin pahasti haitaksi ole, paitsi silloin, kun pitäisi lukea kahteen tenttiin, eli hyvin vahvasti nyt ja huomenna ja parina päivänä siitä eteenpäin. Ei hirveästi huvita lukea. Ainakaan muuta kuin höperöitä sisustuslehtiä kirjaston lehtisalissa. Kirpputorilla oli tänään kansiokaupalla kahdeksankymmentäluvun Tieteen Kuvalehtiä ja minua nyt vähän kaihertaa, kun en ostanut. Olisi niiden tiede varmaan vähän tuoreempaa kuin tuossa yhdessäkin tenttiprujussa, joka luokittelee tuoreahkon tiedon suunnilleen 70-lukulaiseksi ja kertoo myös jänskiä asioita suoraan kultaiselta 30-luvulta. Tuhatyhdeksänsataakolkyt, ei kakstuhattakolkyt. Vaan sama kai se, miltä vuodelta (vuosituhannelta) ne tiedot on, en minä niitä silti juurikaan tajua. Kun en lue. Paitsi niitä sisustuslehtiä ja netistä ällöttäviä julkkisjuoruja. Vihaan ehkä itseäni vähän.

Mut se uusi käsilaukku on kyllä söpö. Mätsää hyvin bimbokenkiin. Oh boy.