Minun pitäisi tänään lähteä jollekin helkkarin risteilylle ja tällä hetkellä minua suorastaan vituttaa. Olen ollut kuukauden lukittautuneena kotiin tai ainakin tähän kaupunkiin, se on vähän liikaa minulle. Viimeksi, kun matkustin junalla Helsinkiin, minulle tehtiin puolimatkassa oharit ja päädyin kuljeskelemaan tunteja yksin pääkaupungin sumuisia katuja. Ei se toki tarkoita, että tänäänkin kävisi niin. Ei. Mutta vähän minä varaan silti oikeutta olla pessimistinen. Vähintäänkin siellä myrskyää ja laiva keikkaa niin etten tajuissani pysy. Olen todella huono sietämään merenkäyntiä. Lisää erinomaisia syitä hankkiutua jollekin ällöttävälle risteilylle.

Ruumiistani puolet on romuna: hartioiden vasen puoli on täysin jumissa, vasemmassa reidessä on nyrkinkokoinen mustelma kirjoituspöydän kulman kohtaamisen seurauksena ja vasen suupieli on mystisesti ruvella. Minun piti käydä eilen kaupassa, mutten jaksanut. Syön siis kolmatta päivää suklaakakkua ja ruispaloja. Päätä särkee. Kumma juttu. Näin yöllä unta, jossa oli ihmisiä, joita en ole aikoihin tavannut tai edes ajatellut ja minulle tuli ikävä, vaikka tosielämässä en oikeastaan piittaa heistä pätkääkään. Minun unissani vieraat ihmiset ovat ihania ja tutut hirviöitä. Se aiheuttaa pieniä suhtautumisvaikeuksia. Varsinkin kun on elänyt tämmöisessä erakkomoodissa taas päiväkausia. Ei huvittaisi yhtään lähteä nyt mihinkään, vaikka ihmisten ilmoille pääseminen onkin ehdottoman toivottava asia.

Digiboksi teki tenät ja katkaisi Friday Night Lightsien päätösjakson jännimmästä kohdasta palan pois. Olin jättänyt jakson aamupalaksi, enkä nyt tiiä, voittiko ne Panthersit vai ei. Tyhmä boksi. Kukaan ei tietysti seuraa mitään älytöntä jenkkifutissarjaa, että voisi kertoa mulle? Täytyy sitten kyllä miettiä, että mitä kertoo, sillä saatan kiukutella vielä lisää, jos ne voitti. Olkoonkin lälly jenkkiläinen teinisarja, mutta ei ne silti voi voittaa jotain helkkarin mestaruusottelua vikassa jaksossa. Yhyy yhyy, me ollaan ihan onneton posse ja keskushyökkääjäkin istuu nykyään rullatuolissa kun se mentiin taklaamaan vähän kökkösesti, mutta koska meillä on vahva tahto ja kirkas mieli (vai mitä helkkaria ne nyt hokikaan aina), me tullaan ja voitetaan kaikki ja ollaan sankareita ja pahikset on luusereita. Ei käy. En sulata. Minen siedä yltiöonnellisia loppuja. Niin. Että mites siinä sitten kävi, te onnelliset ihmiset, jotka ette tuhlanneet kaikkia rahojanne johonkin kuppaseen Kaonin digiboksiin? Kuka tietää?

Taidan keittää vähän kahvia. Ja sitten raahata luuni siihen typerään kelluvaan peltipurkkiin. Moi.