Asiani ovat vieläkin vähän retuperällä, mutta sen sijaan, että tekisin niille mitään, päätin tänään vain esittää, että olen onnistuja. Tai siltä musta ainakin tuntui, kun puin päälle villahameen, ajoin perheautolla Ikeaan ja seilasin siellä edestakaisin ja olin mittailevinani hyllyjä. Nuohan ovat elämässään onnistuneen ihmisen ensimmäisiä tuntomerkkejä, eikö niin? Oikeasti hameeni on euron löytö kirpparilta, perheauto on lainassa kaverilta ja se hyllykin oli tasan halvin mahdollinen, koska ei mulla ole varaa mihinkään muuhun nyt. Mutta saa kai sitä leikkiä vähän.

Meinasin kyllä saada sätkyn, kun yksikseni ajelin sillä saakelin farmarilla ja lauloin radion mukana (koska autoiluhoilanta, se vaan on parasta) ja sitten jossain risteyksessä käänsin päätäni ja silmäkulmastani näin, että takapenkillä istuu joku! Se oli lastenistuin. Perheautoissa on lastenistuimia. Idiootti.

Hyllynkin kasasin itse. Se meinasi olla tuskallista, ensinnäkin sen laatikon taiteilu ovista sisään ja hissistä ulos oli oma ohjelmanumeronsa ja sitten se varsinainen pystyttäminenkin sai jotenkin kummasti hien pintaan, liekö sitten villahameesta johtuvaa. Mutta nyt mulla on hylly. Se piti saada, kun yhtäkkiä päätin, että viime vuoden syyskuusta asti tuossa yhdessä nurkassa seisonut muuttolaatikkopino saa mennä. Ilmeisesti vuosi on se kipuraja, mitä tulee väliaikaisiin sisustusratkaisuihin. Mun tuurillani tietysti saan jonkun älyttömän hyvän työpaikan samantien ja olen jo viikon päästä muuttamassa taas. No sitten pakataan muuttolaatikot taas, sama se.