Minulla on huono karma kenkien suhteen. Ensiksi minulle annettiin nämä viehkot ja somat mieskokoiset sorkat, jotka ovat vielä semmoista räpylämallia, etten joudu pulaan, kun ilmastonmuutos peittää kotilähiön vedellä, vaan voin iloisesti polskutella sulavana kuin saukko. Tässä vaiheessa, kun vielä tepastelen maan päällä ja tahdon verhota jalkani kengillä, kohtaan ongelmia. Vuosia kuljeskelin miesten kengissä, kun kaupoista ei löytynyt jalkoihin mahtuvaa tyttöpopoa. Nykyään niitä löytyy jo ihan kivasti, mutta vielä ne ovat vähän liian kanootteja omaan esteettiseen silmääni. No, kengät kuin kengät, kunhan eteenpäin pääsee, ajattelen ja ostan jalkineet. Paitsi ettei pääse. Jokaikinen omistamani kenkäpari on käyttönsä alkuvaiheessa hiertänyt jalat rikkipuhkipahkipoikki, verta ja varpaankappaleita, ei perheen pienimmille. Mutta kyllä tuostakin esteestä yli päästään (Ja nykyään minä vedänkin aina kännit kun kengillä on testiajo, ei tunnu mikään juuri missään. Haha.) ja jossain vaiheessa kengät sulautuvat minuun ja minä kenkiini. Olemme yhtä. Samaa nahkaa. Liidämme vapaina kesäisillä kaduilla. Vailla huolta ja murhetta. Kuin vain tyttö ja kenkänsä voivat.

Mutta tadaa: mullapa onkin uusi kenkämurhe! Nyt ne pirulaiset ovat keksineet hajoamisen! Lyhyen ajan sisään varvas on pukannut ulos niin halvoista pääkallotossuista kuin vähän hintavammista kesäläpsytinihkupihkukengistäkin. Olen tunnettu siitä, että käytän kenkäni hyvinkin loppuun, mutta minusta jalkineiden käyttöikä tulisi laskea vuosissa eikä kuukausissa. Mitkä ne semmoiset kengät ovat, jotka eivät kestä pientä kesätallustelua reikiintymättä kuin reikäjuusto? Häh? Minäpä suutuin ja menin kenkäkauppaan. Ostin uudet popot, myyjän mukaan merkkikengät ja laadukasta nahkaa. Siniset ja tyttömäiset. Hirveän somat. Pikkaisen yli budjettini, mutku oli tarve ja nää on hyvät.

Kymmenen tuntia ostotapahtuman jälkeen niissä oli reikä. Kenkien käyttöhistoria tuolta ajalta saattaa olla aavistuksen verran sumea (Eipä tullut rakkojakaan!), mutta voin silti vakuuttaa, että vasemman jalan kenkä ei taatusti ole kohdannut yhtäkään karhua tai muuta Suomen luonnosta löytyvää villipetoa vaikka se siltä sunnuntaiaamuna vahvasti näyttikin. Koko kärki oli yhtä tohjoa ja tossu irvisti ikävästi. Vein popot tietysti takaisin kauppaan ja sain lupaukset korjauksesta tai muusta hyvittelevästä toimenpiteestä, mutta eipähän se kiukustusta poista. Typerä kenkäkarma! Jos se ei kohta parane, ryhdyn kohta paljasvarpailemaan vuoden ympäri. Hommaan tuohivirsut ja talveksi kiedon koipeni turkiksiin. Siinähän saavat kenkätehtailijat itkeskellä perääni. Helkkari.

Muuten olen hyväntuulinen. Tiskasinkin jo. Ooh.