Mun oli tarkoitus sössöttää jotain ystävänpäivästä ja ystävien kanssa vietetystä mahtiviikonlopusta, mutta jätätän taas ja nyt on jo keskiviikko. No paskat siitä. Oli hirmuisen kivaa, siitä huolimatta että siellä soi Petri Nygård, mulle juotettiin kamalia fisuja, ihmiset baarissa (minua ja ystäviäni lukuunottamatta) olivat lähinnä ikävystyttäviä ja aamulla oli vähän huono olo. Koska sellaista se on, siellä. Silti siinä auton takapenkillä kahden parhaan ihmisen väliin litistyneenä olin pitkästä aikaa ihan sellainen hykertelevän onnellinen. Viimeksi, kun olin siellä, olin lähinnä mystisen ahdistunut ja missään ei ollut mitään järkeä, mutta nyt kun istuin bussissa matkalla kotiin ja katsoin peltojen taakse laskevaa aurinkoa, oli kaikki varsin hyvin. Koskaan ei voi tietää.

Tykkään tuosta pakkasestakin, kun se on tuommoinen. Ulkona kävellessä lumi narskuu niin kovaa, että se kaikuu kerrostalojen seinistä takaisin ja vesi valuu silmistä solkenaan, mikä on tämmöisen salaisen melodramaatikon mielestä vain kivaa. Suurimman osan ajastani nuhjaan toki sisätiloissa patteriin kiinni hivuttautuneena, kun se on kerrankin kunnolla kuuma eikä semmoinen hailakanhaalea kuin koko alkutalven. Aamuisin herätessäni on jo valoisaa, aurinko nousee talojen takaa samoihin aikoihin kuin minä kiskon kahviani. Voin minä vielä tätä talvea jatkaa, jos se vaan on tällaista. Heti loskan tullessa lyön hanskat tiskiin.

Pari muuta asiaa eivät ehkä ole yhtä valoisasti juuri nyt, mutta annetaan niiden olla. Ensi viikonloppuna matkaan tapaamaan paria muuta ystävää ja VR:n lupausten mukaan saan nauttia raikkaasta pakkasilmasta silloinkin. Maailma on kivoja asioita täynnä.