Huh. Vuorokaudessa on liian vähän tunteja. Työt yksinään ehkä menisivät, mutta siihen päälle on yhtäkkiä rysähtänyt ihan hämmentävän vilkas sosiaalinen elämä. Tyypeillä viiraa päässä ja ne tulee tänne. Kivoja ihmisiä puskee ovista ja ikkunoista! Niille pitää tietysti siivota ja tiskata ja kokata ja passata, ja sitten illat istua auringonlaskuissa höpäjämässä. Ihan hujauksessa on sitten taas aamu ja harjanvarsi ja niin edelleen. En ehdi lojumaan. Mut mikäs tässä, nukutaan sitten taas ensi talven luennoilla.

Töissä on kyllä ollut varsin mukavaa. En mä tiedä, olenko siellä enemmän hyödyksi vai haitaksi, mutta jos palkka juoksee, niin eipä mua haittaa. Seurakseni olen saanut semmoisen muutaman vuoden mua nuoremman tytön, ja äijät ne välillä vähän pyörittelevät silmiään meidän touhutessa, mutta yhtään harmillista herjaa ei ole vielä lentänyt. Eilen maalailimme itseämme, vaatteitamme, kulkureittejämme, kaikenlaisia tielle osuneita esineitä sekä yllättäen myös muutamia aitalautoja iloisen sinisiksi ja varsinkin iltapäivällä hihittelimme maalihuuruissa kuin vähänjärkiset. Kotiin lähtiessä näytin siltä, että olisin murhannut smurffin paljain käsin. Oli  hienoa matkata ruuhkabussilla kotiin. Tänään olin vähän siivommassa kunnossa, vaikka sainkin kokea kesäsateen sisätiloissa, kun vesi tippui metkasti niskaan saumaamattomista välipohjan raoista. Kynnenaluset ovat kyllä vieläkin siniset.

Mutta nyt olisi pakko tiskata. Ja pestä pyykkiä. Perhana. Mie tartten kotiorjan.