Mikähän siinä on, että nykyään lähestulkoon aina, kun on tarkoitus pitää kivaa, ja pidetäänkin kivaa, jossain vaiheessa iltaa allekirjoittanut löytää itsensä jostain nurkasta pillittämästä ihan vain ikäänkuin tavan vuoksi. Hyppäys tunnetilojen kivointa ikinä ja paskinta ikinä välillä on varsin pikainen ja aina yhtä yllättävä. Tai no, ehkei se vaadi mitään ruudinkeksijän ominaisuuksia tajuta yhteyttä muuttujien "viikonloppuyö kello neljä" ja "maailma on katala paikka" välillä, mutta on tämä nyt silti vähän omituista. Tällä kertaa olin onneksi jotakuinkin yksin, kun huomasin jälleen maailmankaikkeuden vääryyden. Ei se silti ollut kivaa ja kurjuuskohtausten takia koko kiva viikonloppu jättää suuhun vähän happaman maun. Kuvainnollisesti siis, ainakin tällä kertaa. Ilmeisesti kunnon tyttömäinen vollaushetki on omiaan poistamaan kehosta sinne päätyneitä myrkkyjä. Hyvä tietää, ehe.

Taas on sunnuntai. Söin kahvin makuisia keksejä ja join kahvia ja katsoin Gilmoren tyttöjä ja olin kaikin tavoin kovin sunnuntaiminä. Ei varmaankaan tule yllätyksenä. Menen kohta varmaankin nukkumaan, sillä välillä on aika uuvuttavaa olla sunnuntaiminä tai minä ihan yleensä. En erityisemmin pidä itsestäni juuri nyt ja sekös se vasta uuvuttavaa onkin. Eilen jouduimme toverin kanssa pitämään kahden tunnin tauon elokuvan katsomisessa, kun meidän oli nukuttava päiväunet. Jos oikein pinnistän, muistan ajan, jolloin päiväunille joutuminen tuntui rangaistukselta. Olin silloin ehkä viisi, ja hyvin katkera päiväkodin käytännöstä, jonka mukaan esikoululaiset saivat olla jalkeilla päiväuniaikana, vaikka minä osasin yhdistellä pisteistä kuvan ihan yhtä hyvin kuin ne. Voi porot. Those were the days. Nyt päiväunet ovat suuri ja hohtava palkinto, joka heittämällä voittaa jopa elokuvan katsomisen, vaikka seurakin on hyvää ja herkkutarjoilu suorastaan erinomaista. (Niissä kahvinmakuisissa kekseissä oli suklaakuorrute.) Olen elämätön surkimus ja uuvun pelkästä asian ajattelusta. Ja kas, oravanpyörä jatkaa rullailuaan. Nääähgh.

Itseni lisäksi minua väsyttää kateus, huonosti toimiva imuri ja se tosiasia, että ikäiseni henkilö on hankkinut käyttöönsä silmänympärysvoidetta. En sano enää mitään. Mutta hiljaa mielessäni kiroilen, monella kielellä.