Eiköhän tää tästä, taas. Mulla on kahvia ja puolukkapiirakkaa, nehän ovat tunnetusti parhaimpia mielenterveyden eheyttäjiä mitä löytyy.

Liikaa on suhaamista taas tytskän elämään laitettu, eikä kyllä missään nimessä yhtään sitä oikean sortin sutinaa. Kun jostain löytyy vapaa-aikaa, lojun kotona ja huonotuulistelen. Kiirepäivinä, kuten vaikkapa tänään, riittää kyllä hymyä ja hilpeää mieltä, mutta se tuntuu menevän ihan hukkaan, kun pitää samaan aikaan suorittaa kaikenlaista vakavamielistä. Höh. En osaa keskittää oikein.

Käsi on vähän hassusti mohjona. Pienesti olen huolissani siitä ja sen sovittamisesta kahteen työvuoroon, yhteen juhlaviikonloppuun ja yhteen keskimääräistä intensiivisempään tenttiviikkoon. Tuo yhdistelmä on muutenkin vähän arveluttava, joten olisi kivaa, että rikkinäinen käsi olisi se vasemmanpuoleinen, mutta koskas kukaan sitä kakkoskättään satuttaisi. Eiköhän tuo kuitenkin mukana roiku. Ainahan tässä kehossa on joku kremppa meneillään, eikä nyt tarvitse tuntea tyhjyyden tunnetta menetetyn yskän vuoksi. Uusi vaiva valitettavaksi, jeejee.

Kevät on kai nyt ihan totta. Otin jo käyttööni kevättumpit ja kevätkengät ja askel tuntuu merkittävästi kevyemmältä sulalla asfaltilla tepastellessa. Jotain mätää tässä vuodessa ehkä on, sillä kevätkenkäni ovat ne samat tennarit, jotka olivat syksykenkäkäytössä vielä tammikuussa. Lyhyt talvi, kerrankin. Muuten hurraan kasvihuoneilmiön kunniaksi, mutta vähän kyllä tökkii se, etten tänäkään vuonna ehtinyt kertaakaan luistelemaan. Tai ehkä se ei ole sään syy, vika voi olla myös minussa. Ja milloinkas se ei olisi.

Montaa viikkoa ei tarvita, niin ollaan jo pääsiäisessä ja vapussa ja kohta jo kesäkuussa. Pääsiäisenä mulla on lomaa, siis ihan oikeasti vapaata sekä koulusta että töistä ainakin neljä päivää. Hyvällä tuurilla seitsemän. Juhlaajuhlaajuhlaa, eli suomeksi kotokotoon lattialle lojumaan ja piskiä rapsuttamaan. Elo on nyt viime aikoina ollut sellaista, että pieniäkin kalenterista pilkistäviä valopilkkuja riemuitaan viikkoja etukäteen. Vappuna vähän karkeloa, jossain välissä ehkä vierailua Kotkaan ja/tai Kuopioon, paljon palkkapäiviä, johonkin kohtaan loparit töistä ja sitten äärettömän rentouttava kesä. Eikö kuulostakin mukavalta? Sitten, kun mielentila antaa myöten, voidaan myös muistaa, että siinä sivussa pitäisi saada suoritettua tuhat tenttiä ja harkkatyötä, lopullinen päätös muutamista opiskelujutuista kuten esim. pääaineen valinnasta, loputon määrä viikonloppuvuoroja kaupalla, asunnonhankinta, muutto, yhdet sukujuhlat ja ehkä vielä muutamia muita asioita, jotka hautuvat vasta mielen perukoilla. Valikoiva muisti on kyllä hyvä. Nytkin mä muistan sen, että huomenna lähden tyttöjen kanssa humppaamaan, enkä ollenkaan sitä, että ennen huomisiltaa mun tulee nököttää kassakoneen välittömässä läheisyydessä kolmetoista ja puoli tuntia. Kyllä pysyy mieli hyvänä.

Joskus levottomuus valtaa mut. Sellaisina hetkinä saatan löytää itseni luentosalin pöydiltä kiipeilemässä tai hyräilemässä Oi Honolulua. On semmoinen olo, että ei ole paketti aina ihan kasassa.

Sitten pitäisi vielä ostaa digiboksi. Semmoinen tallentava. En ole nähnyt Sampoa pitkään aikaan, kun perjantai-iltojeni ohjelmistooni ei nykyään kuulu mikään hauska, koti tai video. Kyynel.

Voi porot. Selittelen hassuja, vaikka pitäisi jo mennä ja tehdä ja olla ja osata. Ryhdistäydy, nainen. Mooi.