Johan on hässäkkää. Vaikeuksia pysyä viikonpäivistä ja kellonajoista perillä, varsinkin kun rikoin rannekelloni ja kirjoittelin kalenteriini asioita väärille sivuille, mutta nyt kuitenkin näyttäisi siltä, että olen kotopuolessa. Täällä on vain minä ja koira ja minun pitäisi keksiä tapa kulkeutua taas kotiin, kun huomenna on vissiin joku luento. Ehe. Kummasti noi asiat kuitenkin suttaantuu. Töissäkin oli ihan kohtuullista, vaikka olosuhteet olivat melko infernaaliset ja työvuoro saattoi vaihtua lennossa tuplapituiseksi. Välillä ihan nauratti. Kai siellä nyt sitten kesän kupeksii, kun ei parempaakaan ole.

Koulun suhteen tein taktisen liikkeen ja ilmoitin tekeväni kandintyön vasta reilun vuoden päästä. Koska noin vuosi tavoiteajasta jäljessä ei ole minulle tarpeeksi, haha. Kädenvääntö kunnollisen minän ja luuseriminän välillä oli kyllä melkoista, mutta kun kandintyöni ohjaajakaan ei heitellyt minua kovilla esineillä, vaan toivotti vain hyvää kevättä, olen aika hyvillä mielin. Onhan tässä nyt stressattukin. Tänä lukuvuonna olen opiskellut paremmin kuin koskaan enkä ole jättänyt yhtäkään kurssia roikkumaan. Jäljellä on enää kaksi tenttiä ja kolme harkkatyötä ja ne aion suorittaa syksyyn mennessä vaikka mikä olisi. Sitten olen 200 pisteen rajapyykin kauniimmalla puolella, kuvitelkaapa sitä. Yhtään ei puhella siitä, kuinka tietyt kaverini takovat päälle sataa pistettä vuodessa ja valmistuvat varmaan kolmesta eri koulusta siihen mennessä kun minä saan läpyskän kouraani, koska se on masentavaa ja ei kuulu tähän. Minä olen ihan hyvä ihminen. Kelpasin Siwaankin kaljaa myymään. Tsih.

Koira pieree ja haisee pahalta. Taidan lähteä pois.