Hih. Ei vissiin pitäisi blogata nälkäisenä. Tuommoisia merkintöjä siitä saa. Mieli parani vähäsen, kun hilpaisin toverin kanssa pitsalle, siitä kioskille karkkia syömään ja lopuksi tuttuun ja turvalliseen sohvankulmaan turisemaan ja kahvia siemailemaan. Äsken äitee tarjosi minulle täällä kotona vaniljajäätelöä kuumien vadelmien kera. Hyvä ruoka, parempi mieli. Toimii ainakin tähän tirppaan.

Totuus kyllä on, että tämä kotokylä on aika paska mesta. Joskus sen ajattelee olevan vain osa pitäjän charmia, mutta joskus se ottaa niin paljon päähän, ettei jalat meinaa kantaa. Eilisilta oli esimerkki jälkimmäisestä. Päädyimme lopulta kotopuolen ainoaan yökerhoon, siihen, josta olen joskus aiemminkin lausunut vähemmän mairittelevia sanoja. En tiedä, miksi ihmeessä aina suostunkaan sinne. Varmaan siksi, ettei parempiakaan vaihtoehtoja ole. Tällä kertaa tiskijukalla ei ollut tennissukkia urheilusandaaleissa ja persvakojakin oli baaritiskiltä bongattavissa huomattavan harvassa, mutta taaskin menetin hermoni hyvän matkaa ennen aamun sarastusta. Coco Jambo ja tienoon lökäpöksyisin teiniräppäri jututtamassa minua siskoni siskona (Olen kai joskus maininnut, että sisarussuhteemme ei ole kaikista lämpimin. Olen mieluusti tunnettu jostain muusta meriitistä kuin siitä.) oli semmoinen niitti, että kotiin oli talsittava kauan ennen muita. Olisi mulla ollut mahdollisuus saada kyyti tissikuvilla varustetusta bemarista, jossa soi nonstoppina Klamydiaa, mutta valitsin kuitenkin kävelyn. Muutama kilometri pakkaskelissä kesätossuissa ja pelkkä t-paita takin alla ei välttämättä ole kyllä paras keino parantamaan matalalentoista lomamielialaa. No, iltapäivällä sain pitsaa ja ilostuin. Pitseriassa soi Klamydia, mutta tänään junttius olikin taas melkein söpöä.

Ja hei, kotokylästä löytyy myös maailman paras kirjasto! Nyt sieltä on lainassa alkuperäisen The Office -sarjan eka tuotantokausi ja olen hihitellyt sohvalla kippurassa. Välillä on täytynyt kokea tuskankin hetkiä, sillä se niljakas pomo muistuttaa eleiltään välillä niin paljon erästä opettajaani, että ihan kylmät väreet laukkaavat selässä. Pelottavaa on, että tuo ihmistyyppi on ilmeisesti varsin universaali, kun esimerkkejä löytyy niin reaalimaailman kuin televisiosarjojenkin puolelta. Eli niitä voi olla vielä lisääkin. Yyyh.

Kaveri soittelee minua seuraksi huoltoasemalle kahville. Tää on just tätä. Pääsiäistäkin vietetään myöhäisillä iltakahveilla lähimmällä moottoritien varren liikenneasemalla. Haahaa. Lupasin mennä.