No kas hei.

Se olisi maanantai, mikä tarkoittaa että viikonlopusta on kai selvitty. Huh, kun oli taasen menoa tuolla kotokulmilla päin. Tehtiin tyttösten kanssa suorastaan baarikierros melkein-kotikaupungin aikuistenbaareihin ja todettiin taas, että eivät ne nyt sitten kuitenkaan ehkä ihan meidän paikkoja vielä ole. Aikuiset ihmiset ovat epäilyttäviä. Mutta oli meillä hurjan kivaa ihan vain keskenämme ja aamulla oli vastaavasti ikävä olo. Niin sitä pitää.

Nyt taas taistelen arkea eteenpäin. Tänään oli joku pilipalitentti, johon en edes vaivautunut lukemaan, ja nyt iltapuhteiksi rupesin sitten kattelemaan yhtä isohkoa harkkatyötä palautuskuntoon, deadline kun on tänään. Työ tehtiin ryhmätyönä ja voi porot, olisipa sen kanssa saanut kärvistellä itsekseen. Koko homma oli pelkkää kivireen vetämistä ja tuntui, etteivät muut ymmärrä mua yhtään. Nyt muunmuassa huomasin, että yksi ryhmäläisistä oli suoraan copypastennut sivun verran tekstiä toisesta lähteestä. Onpahan taas kirveellä käyttöä, jejee. Kaikki nämä vuodet olen pitänyt itseäni melkolailla kelvottomana opiskelijana, mutta taas sen kai näkee, etten minä kaikista onnettomin ole. Ei yliopistossa kuulu copypasteta, voi herttinen nyt sentään.

Niitä ryhmätyötaitojani ja muita erinomaisuuksiani pääsen esittelemään taas huomenna, kun mulla on työhaastattelu! Mitenkään paineita luomatta voin sanoa, että kyseessä on vähän sellainen ui tai uppoa -tilanne. Jos en tätä(kään) paikkaa saa, niin sitten en tiedä, mitä teen. Menen sillan alle asumaan. Eiku yhtään en ajattele tuollaisia, minähän saan sen työpaikan. Ne tyypit saavat olla onnellisia, kun onnistuivat saamaan kaltaiseni maailman parhaan työntekijän haaviinsa. Olen paras, kiva ja ihana. Olen olen olen. Ja uskon positiiviseen ajatteluun ihan täysillä, haha.

Loppuviikosta on sitten pari muuta deadlinea ja ensi viikollakin on jotain lystinpitoa, mutta ei se mitään. Eteenpäin mennään kuin mummo jäätiköllä. Vettä sataa ja rapa roiskuu, mutta ei kiinnosta. Tästä keväästä tehdään raato vaikka väkisin.