Olen kirjoittanut tätä postausta uudestaan ja uudestaan noin kaksitoista tuntia. Ei siitä tule julkaisukelpoista, ei sitten millään.

Ongelma on nimittäin se, että mielessä on liikaa asiaa, purettavaa ja pureskeltavaa ihan uuteen malliin. Pientä kriisiä, kovaäänistä draamaa, oivalluksia ja välähdyksiä, jotka nyt sotkevat muut toiminnat ja valvottavatkin yöaikaan. Mutkun perskele, ne ovat melko henkilökohtaista settiä. Menee liian sosiaalipornoiluksi, jos roiskaisen itseni ja lähipiirini sopan ihan suorin käsin pöytään, ja sitten taas semmoinen oi-mulla-on-kaikkee-jännää-matskuu-josta-en-kuitenkaan-kerro-teille -löpinä on niin pirun ärsyttävää, etten millään tahtoisi sortua taas siihen. Mutta en malttaisi hiljaakaan olla. ÄääÄÄ! Mie poksahdan kohta!

Noo, ehkä tämä helpottaa sitä mukaa kun krapulakin tasoittuu. Sekin on ihan hullua. Minä, joka en yleensä ikinä kärsi krapulasta, olen vähän heikossa hapessa vielä maanantai-iltana! Fantalla on eletty taas tämäkin päivä, eikä ohjelmaan ole mahtunut juuri muuta kuin lattialla lojumista ja pientä tärinää. Ystäväni väitti, että tämä on ilmiselvä vanhenemisen merkki. Toinen oli sitä mieltä, että olen vain vihdoinkin oppinut häneltä oikeat käyttäytymismallit, kun en ole niitä vielä teekkareilta viimeisen parin vuoden aikana saanut haalittua. Huvittavaa on ehkä se, että perjantaina mukaani pakkaamista kolmesta pullosta korkkaamattomina repussa lojuu vielä kaksi. Olisi kiva tietää, missä olisin ja miten päin makaisin, jos näin ei olisi.

Kaikki olisi oikeastaan aika mainiosti, jos en olisi täällä yksin. Koko ilta on kulunut puhelin kourassa terapoiden (Ne ystävät! Kuinka ne voivatkin olla niin hyviä!), mutta vieläkin vähän askarruttaa. Huu-uu. Pimeää ja tunkkaista. Viime yö oli jostain syystä pakko nukkua sohvalla, vaikka se on ihan liian pieni ja ahdas. Saatan kokeilla sitä tänäänkin.