Olen aika hankala ihminen joskus. Otetaan vaikka esimerkiksi ostosreissu naapurikunnan uuteen ostosparatiisiin, joka päätetään suorittaa kaikenlaisten ärsytysten ja paineiden poistotarkoitukseksi kouluviikon ja tarkalleen ottaen koulupäivänkin keskellä. Napataan Polonen parkista, noukitaan kamunen naapurilähiöstä, posotetaan moottoritietä etelään ja sitten ollaankin valmiina järjestämään hyvä mieli viimeisten pennosten kustannuksella. Asiat järjestyvät uusien riepujen myötä ja loppukuu syödään makaroonia. Hiphei.

Niinhän sitä luulisi. Joinakin päivinä tytskän aivoissa kuuluukin naks ja ostoksista ei tule mitään. Yhtäkään vaatetta en kelpuuttanut edes sovituskoppiin asti. On liian kallista, liian rumaa, liian nättiä, liian epäkäytännöllistä. Aika monen kaupan ja aika monen tunnin jälkeen käsissäni oli kaksi valokuvakehystä ja kolme Kinder-munaa. Pelkästään seuraksi lähteneellä kaverilla oli onneksi pussi jos toinenkin, joten ihan nolona ei tarvinnut ostoshelvetin sohjoisella parkkipaikalla kahlata. Kivaa toki oli ja rahat säästyivät, mutta on se nyt kummallista, kun ei varta vasten pykätyllä ostosreissulla saa mitään ostettua. Tulee ihan huonotyttöolo siitä.

Nojoo, onhan mulla yhä imurini. Ja Kinder-munatkin maistuvat ihan hyviltä. Nyt pitäisi sitten tehdä koulutehtäviä. Sanoisin pari sanaa, jos kehtaisin vielä toistella vanhoja. Nnnhh.