Nyt se meni rikki. Tytskä siis. Yhdessä yössä pukkasi päälle joku flunssansorttinen ja tämän päivän olen ollut enemmän ja vähemmän kipeä vähän sieltä sun täältä. Jotenkin kummasti sairauteni ajoittuvat aina tismalleen samoille päiville kuin hurjat puuhakkuuskohtaukset. Viimekeväisen flunssan aikana järjestin muunmuassa murjun huonekalut uuteen järjestykseen ja putsasin kylppärin kaivon. Tänä vuonna en ole ehtinyt vielä sairastamaan noin pitkällisesti, mutta reilu koulupäivä yhdistettynä kauppa- ja kirjastoreissuun ei ehkä ollut paras vaihtoehto yhdistettäväksi tämän taudin kanssa. Kyllä mä vielä kohta siivoan, pyykkään ja tiskaan, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa. Kurkkuun koskee, mahaa vääntää, päässä tuntuu hassulta ja seisoessa heikottaa. On semmoinen olo, että joku kehon sisäpuolella rutistelisi luita vähän turhalla innokkuudella. Äää-ää. En jaksaisi nyt sairastaa.

Mutta on sitä liikkeellä pahempiakin epidemioita, enkä puhu nyt niistä noroviruksista. Eräs koulutoverini meni ja opetti pienelle joukkiollemme vanhan ja simppelin luentomuistiinpanopelin, jossa piirrellään ruutupaperille pisteitä ja viivoja tietyllä menetelmällä. Yhtäkkiä kolme muuta tyttöä ovat aivan törkeästi koukussa. Kaikki koulupaperini ovat täynnä risukasoilta näyttäviä viivakimppuja ja opiskelu on nykyään ihan sivuseikka, jos peli sujuu hyvin. Nyt tuo tauti on levinnyt tylsiltä luennoilta kaikkeen vapaa-aikaan, äskenkin pötköttelin pedissä hyvän tovin piirrellen viivoja paperiin. Tämä on kuin huumetta. Yksi peli enää, sitten ryhdyn tekemään jotain järkevää. Okei, varttitunti pelaamista, mutta sitten takaisin kouluhommiin. Jaa viiden minuutin tauko vailla velvoitteita? No sitten pelaamaan! Ihan sekopäistä.

Tietenkin muut koulukaverini vetelevät pelistä moninkertaisia pistemääriä minuun verrattuna, mikä vain kimpaannuttaa minut treenaamaan enemmän. Tänään tein ennätyksen, 118 pistettä. Hurraa. Tänään on hyvä päivä.

Ihan muistuu mieleen lukioajat, jolloin vihkonkulmat täyttyivät silloisesta hittipelistä, jossa lykättiin numeroita ruutupaperiruudukkoon. Kuka muuten sanoo, että videopelit ja kaiken maailman elektroniikkahärvelit tuhoavat herkän nuorison mielen? Ei siihen kuulkaas tarvita muuta kuin ruutupaperia ja kynä.