Kolme työtä jouluun on, laskin aivan itse äsken kun näin valot bussisen.

Olen vähän väsynyt. Sukastani pukkaa isovarvas ulos. Illalliseksi söin kylmiä nakkeja kynttilänvalossa. Kämppis on ihastunut - se hyräilee. Siinä tämänhetken tilannekatsaus. Ihan hyvin menee, torstaiksi.

Luin yhtenä päivänä vuoden takaisia merkintöjäni (vaikka oman päiväkirjan lukeminen onkin vain pahasta ja vähän iljettävää) ja hihittelin, kun muistelin vanhoja toilailuja. Sitten tuli surku, kun tajusin, että tänä vuonna joululomaani kuuluu paljon työntekoa ja bussissa istumista ja aikas vähän mitään hässäkkää. Muilla on lomaa ja kivaa ja mie oon jumissa täällä, höh. Tänään olikin sitten jo tullut sähköpostia, jossa eräs kaveri pyyteli minua mukaan joihinkin pirskeisiin uudenvuodenaatoksi. Asia selvä, ei tässä tämän kummempia perusteluja tarvita. Ei, vaikka olen uudenvuodenaattona töissä kuuteen asti, ei vaikka juhlat ovat kaukana korvessa ja ei, vaikka en tunne sieltä juuri ketään. Tää tytskä tarvitsee nyt ihmisiä ja iloa, joten yksi vuoden viimeinen ilta väsyneenä bussissa istuttuna ei tee mitään. Siellähän mä olen aina muulloinkin. Bussissa.

Hyllyn päällä oleva Markus-kasvini (Ei se sama, joka on kääritty hopeanauhaan, vaan se kolmas.) teki eilen temput. Tuuhea rehu pudotti noin 90 prosenttia lehdistään kerralla ja jäljelle jäi onneton, harvahapsinen nysä. Tyyli oli kuin sarjakuvista: otin ruukun käteeni ja yhdessä hetkessä kukka oli kalju. Koska olen sukuuni tullut, en edes odota olevani mikään puutarhurityyppi, mutta vähän kyllä hämmennyin silti. Kaikki rehuni ovat näyttäneet kovin onnellisilta koko sen puolitoista vuotta, mitä olen täällä asunut äidin kasvinhoitotaitojen uloittumattomissa. No okei, pari kaktusta on väsähtänyt, mutta niinhän käy aina.  Tätä en kuitenkaan odottanut. Jätin Markuksen hyllynsä päälle, jos sen riisuutumisperformanssi olisikin ollut osa pikkujouluaikakautta eikä pelkkää kuolemaa. Aika synkältä tuo voipunut kasvi kyllä näyttää. Ehkä sillä on kaamosväsymys? Minullakin on, vähän.

Lupaan, että kun nämä pari viikkoa tästä ohi laukkaavat, en enää jankuta tuota pirun väsymystä. Olen iloinen ja pirteä kuin peippo, enkä nuupahtele yhtään perinteisen kevätmasennuksen kourissa niin kuin yleensä. Voihan niin luvata? Eikö voikin?