En tiedä, mikä aivohäiriö mulla oli, kun jotenkin menin kuvittelemaan, että kun sieltä Suomesta pakkaslomaltani taas tänne hitusen verran etelämpään tulen, on jo kevät ja linnunlaulua ja kukkaloistoa ja sen semmoista. Ei tämä Itävalta nyt kuitenkaan ihan niin eksoottinen ole, että tammikuussa pääsisi hirveästi kaulaliinaa hölläämään. Äsken kotiin kävellessäni meinasin hautautua lumeen kokonaan, niin vauhdikkaasti sitä valkoista höttöä tipahteli taivaalta. Maahan se ei juurikaan jää, vaan sulaa lähinnä velliksi, joka on hyvä kulkeutumaan tennareiden ratkenneista saumoista sisään. (Kyllä, jalkinetilanteeni jatkaa syöksyään vain pahempaan päin. Ette ylläty.) Suurin lumen aiheuttama uhka on tietysti Dachlawinen, eli kattovyöryt, jotka ovat niin pelottavia, että jokaikinen jalkakäytävä on merkattava lipuilla, kylteillä ja kepukoilla, parin metrin välein mieluiten. Minusta niiden kanssa kompuroiminen on paljon pahempi vaara kuin katoilta putoileva lumi, mutta kai nämä nyt sitten tietävät, mistä puhuvat. Mä en edes tajunnut laittaa pipoa päähän, kun tänään lähdin ulos. Tai no, oikeasti mulla ei edes ole pipoa. Huomenna on jotkut (taatusti hillittömän hauskat) vaihto-opiskelijabileet ja niiden teemana on hassut hatut. Mulla ei ole täällä yhtäkään päähinettä, saati sitten mitään hassujen hattujen kokoelmaa. Olen huono, tiedän.