Nukuin puoli kahteen. Eipä ole aikoihin semmoistakaan tapahtunut. Puolenpäivän tienoilla heräilin tirskumaan, mutta koska en sillä hetkellä keksinyt parempaakaan tekemistä, palasin nopeasti takaisin untenmaille. Sekalaisia unia kahvikupeista ja margariinirasioista ja päiväkodeista ja polkupyöräilystä. Herätessä pää tuntui painavalta.

Nukkumisviikonloppu tästä tuli, kun suunniteltu Savon turnee pätkäistiin ekaksi palasiin ja lopuksi toinen puolisko sai kyytiä yhtälöltä toisella on herraseuraa + toisella ei oo rahaa = nähdään joskus toiste. (Arvatkaa, kumpi muuttuja minä olen, hoho.) Kun nämä mun viikonloppuni ovat nyt järjestään kolmipäiväisiä ja keskiviikotkin ovat pyhitettyjä lojumiselle, olin vähän peloissani. Vaikka olenkin etevä laiskottelussa, ei tämmöinen päiväkausien toimettomuus ilman sen kummempaa seuraa oikein sovi minulle. Mökkihöperöys, kitinä ja valitus, lattialla kieriskely ja tylsäätylsäätylsää-hokeminen. Mutta ihan hyvin tämä sujuu. Nukun yli puolet vuorokaudesta ja jäljelle jäävät pätkät juon kahvia ja luen lehtiä ja lakkailen kynsiä ja katselen elokuvia. Ei paskempaa. Ensi viikonloppuna on kyllä ihan pakko päästä ihmisten ilmoille johonkin peräkylään, kun täällä bigcityssä on niin perhanan autiota. Tuleva viikonloppu on nimittäin vaatimattomat viisi päivää pitkä, jos tenttiviikon suomat vapautukset lasketaan mukaan. Liian kova paikka mulle, vaikka melkoinen tekijä olenkin. Herttinen sentään.

Tietty tässä tolkuttomassa toimettomuudessa voisi jotain opiskellakin. Ikuisuusprojekti-harkkatyön tämänvuotinen (hehe) palautuspäivä lähestyy ja tytskä ei saa itseään niskasta kiinni, vaikka kuinka loisi kilttejä tunti työtä päivässä, sitten Frendien uusintoja päälle -aikatauluja. Eilen kuitenkin keksin nerokkaan motivointitavan, kun kävin illansuussa pakollisella videovuokraamo-iltakävelylläni. Kävin noukkimassa Alkosta pullollisen halpaa valkkaria mukaani ja kas, työtahti sai aivan uuden käänteen! Onhan se ehkä aavistuksen verran surullista istua perjantai-iltana yksin kotona taistelemassa jonkun rupisen AutoCAD-kuvan kanssa viinilasi ja hassu teinimusiikki (Ei, en kaivanut Tyrävyötä sängynaluslaatikon kätköistä esiin, mutta sanoisinko nyt näin, ettei kauaksi jääty.) aseinaan, mutta ainakin homma eteni. Ei ole enää paljoa jäljellä! Olen nero! En ole vielä tarkastellut päivänvalossa, mitä eilen tuli väkerrettyä, mutta en ehkä aiokaan. Ihan sama, miltä se paska näyttää, kunhan saan sen to do -listaltani pois. Lopullisesti pois. Huh.

Ulkona näyttää harmaalta ja tylsältä. Taidan jäädä sisätiloihin täksi(kin) päiväksi. En nyt jaksa tuntea huonoa omatuntoa siitä, että kevään tulessa olen vähintäänkin muumio. Onhan ne ihan jänniä.