Aika perusnegatiivinen päivä tänään. Jaksoin roikkua koulussa koko päivän, mutta iltaa kohti kitinä alkoi olla semmoista, että vähän jo alkoi säälittämään koulukaverini, jotka joutuivat sitä marinaa kuuntelemaan. Joinakin päivinä asiat vain ovat huonosti, siis ihan kaikki ruokalan broileripyöryköistä Idolsin biisivalintoihin. Ei maha mittee. Ei tänään kuitenkaan itketä ja paruta ja vääntelehditä epätoivon otteessa, kunhan vain istutaan lattialla hupparinhuppu silmillä ja lempeästi vihataan maailmaa. Erityisesti tuota Idolsia. Kamalia kasarihittejä ja sitten se yksi joutsenista jollottava pitkätukka, jonka koko olemus ja kehonkieli nostattaa minussa käsittämättömiä inhonväreitä. En tiedä, vika on varmaan minussa, mutta ihan kipeää tekee sitä miestä katsoa. En ole koskaan oikein lämmennyt viiksekkäille miehille.

Se olisi maaliskuu nyt. Kuun vaihdetta odotin ahkerasti, sillä OHO!-kalenterini viimeinen ilkkajääskeläisruutu tarkoitti tietenkin palkkapäivää. Juuri ja juuri kolminumeroinen summa kopsahti tilille ja mie meinasin, että nyt alkoi bileet. Sitten muistin, että tämän talouden perintökalleusimuri meni rikki hyvän matkaa viime vuoden puolella, ja siltä täällä tosiaankin alkaa näyttää. Joten päätin ostaa imurin, kunhan eteeni tulee pulju, josta sellaisen näillä palkoilla pystyy lunastamaan. Tunnen oloni aika säälittäväksi. Normiopiskelijat tuhraavat iltansa ja viikonloppunsa kehnopalkkaisissa väärän alan töissä, jotta voivat sitten remuta ja rellestää loppuajan. Ja minä päätän ostaa imurin. Hmph.

Pennosia on kertynyt säästöön kuitenkin sen verran, että suunnittelin vähän pitäväni lomaa jossain vaiheessa vuotta. Koulu ei tarjoa minulle juurikaan vapaa-aikaa ennen kesäkuuta ja sen jälkeen pitäisi perinteisesti startata kesätyöt. Kotiväki onkin ystävällisesti muistutellut minua kesätöiden hankkimisesta, ihan kuin se saatanan työnhakurumba ei olisi nakuttamassa takaraivossa nyt muutenkin. Eilen sitten ilmoitin, että mikäli yksikään tammikuussa kyhäämistäni vaisuista voisitte-te-mut-duuniin-ottaa -huokailuistani ei tärppää, annan olla. Vedän vähän aikaa lonkkaa ja istun loppukesän kaupan kassalla, jos viitsin. Jos en viitsi, syön pois ensi syksyn rahani ja ryhdyn hahmottelemaan lainahakemusta pöytäliinaan. Kyllähän kunnon opiskelijarukan täytyy lainankerjuu kerran elämässään kokea.

Kotiväkihän tästä nyt vähän ärsyyntyi, kuten vanhempien kuuluukin. Eihän tommosia vellipersemukuloita nyt kukaan jaksa katella. Ei se äitee asiaa ihan noin muotoillut, mutta kyllä se oli äänensävystä aistittavissa. Keskustelu päättyi toteamukseeni omasta elämästä ja omista päätöksistä, mutta jäin miettimään asiaa vielä itsekseni.

Olen mielestäni ollut aina aika kunnollinen näiden asioiden kanssa. Kouluja on käyty niin paljon kuin tähän ikään mennessä kykenee, kaikenlaisia paskaduuneja on tehty siitä saakka kun se 14-vuotiaana tuli lailliseksi, on eletty siivosti ja omat asiat hoitaen ja muutenkin oltu kohtuullisen kelvollista kansalaista kroonisesta lojumisentarpeesta huolimatta. Käyn äänestämässä ja syön vapaiden kanojen munia. Kuinka paljon yhden kesän velttoilu ehtisikään kumoamaan vaivalla koottua kunnollisuuttani? Vaikkapa kuukauden mittainen omarahoitteinen loma, mitä se tekisi minusta? Kehnon ihmisen? Töitä pakoilevan surkimuksen? Tyypillisen nykynuorisolusmurin, joka haistattelee mummoille ja potkii bussipysäkkejä solmulle? Todennäköisesti.

Se on tämä kevättalvi nyt, mikä puhuu. Ei auta Rooman tuulahdukset paljoa enää tässä vaiheessa, kun kevätväsymys vetää nelivetotraktorilla kropan yli. Voisin tietysti syyttää töitä, koulua, flunssaa, huonoa flaksia, mitä tahansa, mutta syytän nyt vain kevättä. Tänään totesin ääneen, että olisipa jo kesä, niin ei tarvitsisi kestää tätä rääkkiä. Siihen koulutoveri, että olisipa jo syksy, niin ei tarvitsisi kestää myöskään sitä kesän rääkkiä. Niinpä niin. Tällä hetkellä ajatus kesästä ei hirveästi houkuttele, ellei sinne sitten tosissaan törkkää jotain lomantapaista. Nyt olen kyllä aika varma, että sen teen. Sanovat muut mitä tahansa.

Ellen sitten saa jotain viiden kuukauden mittaista kovapalkkaista teekkarityötä jostain megafirmasta. Kääk. Nyt iski jo melkein pelko, haha.