Jesh. Se on siinä. Päihitin temppuilevat pdf-tiedostot ja kaatuilevan koneen (omasta tyhmyydestäni puhumattakaan) ja sain parit laskutehtävät tehtyä. Jokunen tunti siinä meni, mutta nyt on söheröt paperilla valmiina. Voittajafiilis. Minä v-i-h-a-a-n jumittavia pdf-kökkäreitä. Jessus, miten vihaankaan. Vihaanvihaanvihaan.

Muutenkin sujuu. Seurakseni juhlistamaan työväen juhlaa ja sopivasti siinä sivussa viimeistä työpäivääni on tulossa yllättäen aika monta kivaa tyyppiä. Teekkaripileethän ovat tunnetusti parhaimmillaan, kun teekkariedustus pysyy mahdollisimman pienessä eli tällä kertaa minussa. Vapun lähestyessä olo alkaa olla kivemmalla tavalla keväinen kuin tässä alkuvuonna yleensä. Ulkona paistaa aurinko, koulu sujuu jotenkuten ja iltapäivällä Tunarikeittiö sävelsi varsin kelvon välipalamohjon ylimääräisestä lehtitaikinasta, kermaviilista, tonnikalapurkista ja vähän muusta. Tuommoinen kaapintyhjennysruokailu oli varsin tarpeen, sillä ruokarahani ovat käyneet kummastuttavan vähiin. Eilen oli vähän huonompi päivä, joten lohduttauduin shoppaamalla ensiviikkoisen palkkani näin ennakkoon. No mitäs sitä ruoalla, jos on uusi takki ja mahdottoman somat kengät. Ostin myös Gilmoren tyttöjen kolmoskauden, jonka lupasin palkkioksi hyväksytystä harkkatyöstä, joka ei ole kyllä vielä ihan valmis saati sitten hyväksytty. No hei, positiivista ajattelua. Pakko sen on mennä läpi, kun boksi jo nököttää hyllyssä.

Hulluja levottomuudenpuuskia iskee päälle. Koulussa hoilasin Lähtevien laivojen satamaa ja viskoin harkkalapusta tekemääni lentskaria pitkin tyhjää luokkaa. Koulukaverit katselivat vähän huolestuneena sivusta. Varsin tavanomaista käytöstä tuo olisi vaikka vanhan tytskäremmin keskuudessa, mutta tuo meidän koulupossemme on enemmän sellaista kunnollista, rauhallista sorttia. Ja minä siinä mukana myös, ainakin yleensä. Totuus alkaa hiljalleen valjeta. Naamiot putoilevat. Jäävuoresta löytyy muutakin kuin pinnalla kelluva nökäre. MUAHAHAAA. Must. Conquer. The world.

Pitäisiköhän mennä ulos. Raikas ilma ei ehkä olisi pahaksi.