Tsihi. Johan on lapsella taas hauskaa. Olen nyt jossain kädentyöt rokkaa -henkisessä mielentilassa, sillä olen lähiaikoina sekä neulonut että leiponut. Tänään sain oivan päähänpiston maalata tuolini. Olen taas lukenut liikaa turhanpäiväisiä sisustuslehtiä, joissa keskustan ullakkohuoneistoissa asuvilla trendikkäillä graafikkopariskunnilla on asunnoissaan hupsun värisiä, linjasta poikkeavia huonekaluja, joilla on aina henkilökohtainen tarinansa. Isoisä matkusti tässä arkussa salaa valtameren yli, takorautaiset kahvat on hankittu reppumatkalta Bagdadista ja kuvan kanteen maalasi Salvador Dalí kännissä. Tiedättekö te nämä jutut? No, minäpä loin uniikkihuonekaluni vähän arkisemmin, mutta olen aika ylpeä siitä silti. Pöllin muuton yhteydessä vanhasta Murjusta sen ainoan keittiöntuolin, joka ei hajonnut istumiskelvottomaksi niiden kahden vuoden aikana, kun kämpässä asuin ja tuoleja istuin. Vähän se on nitisevä ja nukkavieru, mutta jotenkin se herättää minussa lämpimiä tunteita. Onhan se epärehellisyydellä hankittu muisto ensimmäisestä kodistani siinä solunrähjässä, ja vielä ihan nätinmallinen puinen perustuoli. Mutta koska valkoiset huonekalut ovat vähän plääh, menin tänään Prismaan ja ostin purnukan vihreää maalia. Ei kovin eksoottista, mutta ei lähiössä voi sisustaa pelkästään sademetsien alkuasukkailta lahjaksi saaduilla bambuhuonekaluilla.

864232.jpg864236.jpg

Maalausprojekti suorittettiin perinteisellä Murska puuhastelee -tyylillä: ei suunnittelua, ei kaikkia tarvittavia välineitä, matkan varrella epätoivoista naurunkiherrystä ja kiroilua ja lopuksi hirveä sotku. Jälki ei ole kovin kaunista, mutta onpahan ainakin rakkaudella väännettyä. Ei saisi Ikeasta näin komeaa keittiöntuolia, ehei! Avotakka on tervetullut jutuntekoon, sillä keittiössäni on uuden lampun lisäksi myös uusi jääkaappimagneetti. Se esittää Spidermania. Hahaa.

On se kamalaa kun palkkatyön loppuminen vei multa kaiken ajanvietteen. Kouluviikkokin on ollut jo monta tuntia ihan somasti pulkassa. Mitä tässä vielä käykään? Onneksi maali loppui jo.