Tänään yritin ostaa itselleni penaalia. Katsokaas kun koulu alkaa jo huomenna ja kolme vuotta vanha oranssi karvapenaalini (Onko vika minussa vai onko tuossa sanassa jotain... rivoa?) on jo niin väsähtäneen (ja kaljun) oloinen, ettei sitä tohdi käyttää. Menin siis kauppaan. Ja toiseenkin. Taisin kiertää aika monta kirja- ja rihkamakauppaa iltapäivän aikana. Ahdistus iski, kun tarjolla oli vain vaaleanpunaisia putkiloita ja omituisia nykykersojen sarjakuvahahmoja. Aikuisten penaalit olivat taas liian asiallisia, beigejä nyssäköitä ilman mitään potkua. Miksi kukaan ei kauppaa kynänsäilytystarvikkeita tämmöisille puoliaikuisille? En minä tahdo kimaltavia poninkuvia, mutta en kyllä mitään onnettomia ei-minkään-värisiä ei-minkään-kuvioisia pussukoitakaan. Penaalin pitää olla riemastuttava ja hupsu, mutta kuitenkin semmoinen, että sen tohtii leväyttää laukustaan luentosalissa, joka on tulvillaan kauluspaitaisia tuotantotalouden opiskelijoita. Eikö niin? Ihan varmasti olisi markkinarako penaaleille, jotka olisivat sopivan päheitä tämmöisille väliinputoajaretkuille, jotka ovat päässeet kimallehörhöiseltä ala-asteelta, mutta eivät ole vielä löytäneet kiiltävän nahkasalkun passelia kynälokeroa. Olen närkästynyt. Tai sitten en vain tiedä oikeita mestoja.

Löysin minä lopulta jotakuinkin kelvollisen penaalin. Siinä on hämähäkinkuvia ja se haisee pahalta, mutta menköön. Eiköhän tuolla taas jokuset luennot ja laskuharkat rämmitä. Kyniä en ostanut. Toivottavasti löydän jostain vähän vanhoja.

(En vieläkään tahtoisi mennä kouluun. Yhyy. Vielä on noin 18 tuntia aikaa muuttaa mielialaa.)