Olen ihan käsittämättömässä ärsyyntymiskierteessä. Kaikki tympii, en pääse pois. Teen listan, josko se vaikka auttaisi.
 
Jösses, kun ärsyttää:
  • ihmiset, jotka kävelevät suljettu sateenvarjo kädessään ja joka askeleella sohivat sateenvarjolla taaksepäin. Takananne on ihmisiä, sateenvarjossanne on metallipiikki. Pitääkö tässä ruveta virittelemään kansalaisaloitetta luvanvaraisesta sateenvarjon kantamisesta vai saadaanko ne käsiliikkeet kuriin?
  • kunnallisvaaliehdokkaat, jotka ilmoittavat tittelikseen äiti. Ihan niin kuin äitiys olisi joku maaginen ihmeteko, joka tekisi ihmisestä merkittävästi kyvykkäämmän kunnallisessa päätöksenteossa. En minä sano, että  nimen perään liitetty FM, KTM tai edes se sädehtivä DI auttaisi sen enempää, mutta kertovat ne ihmisestä vähän muutakin kuin että kyseessä on lisääntymiskykyinen yksilö. Olen itsekäs lapseton ihmishirviö, tiedän, mutta en voi olla ärsyyntymättä tuosta "äitiys on maailman vaativin työ" -bullshitistä. Äitejä on tässä maailmassa ollut kirjaimellisesti ihmiskunnan alusta lähtien, ei se homma nyt niin ihmeellistä ole.
  • nettiuutisten kommentoijat. Joo, eihän niitä kommenttiketjuja pitäisi kenenkään täysjärkisen lukea, mutta silti sorrun aina ja meinaan saada jonkun aivohalvauksen. Pahimpia ovat ne keskustelut, joissa käsitellään ammattialani asioita eli järjestelmällisesti haukutaan kaikki ammattilaiset ja loppuaika esitetään mielipiteitä, käsityksiä ja asenteita, jotka saavat mut suunnittelemaan majan tekemistä työpöydän alle. En tule sieltä koskaan pois. Koitan hokea itselleni, että nettikommentaattorit eivät edusta koko kansaa ja jotkut ihmiset ovat kykeneväisiä loogiseen argumentointiin ja kohteliaaseen keskusteluun, mutta en ole aina ihan varma, että uskoisinko itseäni. Urpot ovat aina niitä äänekkäimpiä.
  • ohjelmat, jotka muuttavat hymiöt tyhmiksi palluroiksi. Hymiö on kaksoispiste ja sulkumerkki, ei mikään typerä sarjakuvahahmo. Meinasin saada hermoromahduksen, kun havaitsin, millaisia omahyväisiä, virnuilevia pallopäitä työpaikkani pikaviestinohjelma oli tuottanut viestieni perään. Ne antavat aivan väärän kuvan minusta! Joo joo, ei se :) -tyyppikään ole kaikista ammattimaisin kaveri, mutta joskus sitä tarvitaan. Niitä keltaisia mollukoita ei tarvita koskaan.
  • kuoriperunat. Olen pullamössöä, mut on kasvatettu valmiiksi kuorittujen perunoiden maailmassa. Nyt joudun ekaa kertaa elämässäni säännöllisesti taistelemaan kuorineen keitettyjen perunoiden kanssa, koska työpaikan lounasruokala tarjoilee ainoastaan niitä. Tsiisus kuinka ne raivostuttavat mua! Perunat hajoavat, kastiketta menee vääriin paikkoihin, sormet on ihan perunamuhjussa ja kuorenkappaleita joka paikassa. Tekee mieli viskoa potaatit seinille. Jos tämä on aikuisten elämää, en ehkä sittenkään halua elää sitä.
  • oharit. Olen sitä kankeaa ihmistyyppiä, jolle kyllä on kyllä ja sovituista asioista pidetään kiinni. Vaikka kuinka koitan oppia kokemuksesta ja ymmärtää, että tiettyjen ihmisten tapana on sopia jotain ja sitten perua se, en vieläkään osaa olla ärsyyntymättä siitä. Välillä ne oharit tuntuvat kasaantuvan niin, että taustalla on pakko olla joku salaliitto minua vastaan. Mutta ei, ilmeisesti ihmiset vain ovat välinpitämättömiä paskiaisia. Kivaa.