Siinä vaiheessa, kun on raahautunut hikisen työpäivän jälkeen ruotsalaiseen halpavaatekauppaan, rääppinyt sieltä takkuisista alerekeistä esiin ne vähiten kurjat väärän koon ylijäämäbikinit, marssinut sovituskoppiin ja huomannut, että tulipas sitten solmittua se hehkeä uima-asu jotenkin ihan nurinkurin ja päin prinkkalaa oman hehkeän vartalonsa ylle, voi kysyä itseltään, ollaanko nyt huipulla vai pohjalla. Se voi tosin olla vaikeaa selvittää, sillä tukahdutettu huutonauru ja tukahdutettu itkukohtaus kuulostavat loppujen lopuksi melko samanlaisilta. En kyllä yhtään ole varma, mitä olen mennyt tekemään, kun menin lupautumaan sinne rantalomalle.

Ruokatauolla näin miehen, jonka t-paidan hihasta näkyi vain tatuoinnin kolme (oletettavasti) viimeistä kirjainta: AHA. Käytinkin sitten lopun ajan tandoorikanastani miettien, mikä tatuointi se voisi olla. Nämä keksin:

  • RAHA. (Taantuma on jo loppu, eikö?)
  • PAHA. (Ei se kyllä ollut niin koviksen oloinen mies.)
  • AHA. (Se kasaribändi siis, A-ha. Jos tuo väliviiva oli niin pienellä neulottu etten nähnyt.)
  • JAAHA. (Tatuointiartistia alkoi kyllästyttää.)
  • OMAHA. (Jospa se mies olikin kotoisin tuosta Nebraskan osavaltion entisestä (vuoteen 1867 asti) pääkaupungista, jonka pinta-ala on 307,9 neliökilometriä ja väkiluku hitusen vajaa 425 000.)
  • PALLIVAHA. (Tai sitten se oli Turusta.)

Loppuun vielä taiteellinen kuva hehkeästä (päivän sana) kukka-asetelmasta:

Hehei.