Tänä viikonloppuna opin, etten todellakaan osaa Helsinkiä. Sikäli kiva, että olen hakenut niiltä nurkilta aika montaa työpaikkaa viime viikkojen aikana, mutta enhän minä niitä kuitenkaan saa, joten ihan sama. Oikeastaan ongelmat alkoivat jo tässä päässä junarataa, mutta en vielä siinä vaiheessa ollut kovinkaan katkera, sillä sain VR:ltä kahvia ja pullaa ja junassa joku matkustajista kertoi meidän olevan matkalla Kyprokselle. Se kuulosti paljon paremmalta kuin Helsinki, jonka kanssa mulla on vähän vaikea suhde. Nyt se piilotteli bussipysäkkejä ja laittoi ratikat kulkemaan väärään suuntaan. Mikä ilkimys! Tällä kertaa mun piti vielä löytää tieni Espooseen, tai "jonnekin vitun Espooseen", kuten asian ilmaisin siinä vaiheessa, kun puhelimesta loppui akku ja vaihtoyhteydet oli missattu jo useampaan kertaan. Olin jo ihan valmis repimään pelihousuni ja hankkimaan Mersun. Ja mä sentään olen vähän niin kuin joukkoliikenneihminen ihan jo koulutuksenikin puolesta.

Mutta pääsin perille ja meillä oli hauskaa. Join hiukan viiniä, puhuin paljon paskaa, nukuin vaatteet päällä liian monen ihmisen kanssa samassa sängyssä ja kun seuraavana päivänä sain taisteltua itseni takaisin ihmisten ilmoille, vastassa olivat erään ystävän vanhemmat, jotka eivät lievästi nuhjuisesta olemuksestani huolimatta paheksuneet yhtään, vaan tulivat halaamaan ja puhuivat kauniita sanoja. Ei sitä ihminen lopulta paljon muuta tarvitse, kunhan silloin tällöin joku muu ihminen osoittaa hyväksyntänsä. Ja tarjoaa vähän kahvia ja marjapiirakkaa. Kotiin tulin junan sijaan bussilla ja matkalla kuuntelin Adelen uuden levyn kolme kertaa ympäri. En tiiä oliko se vain viikonlopun vaikutusta, mutta musta se on aika hyvä levy.

Kaikista paras juttu on se, että nyt on vasta sunnuntai! Nukuin ehkä kolkytkaheksan tuntia ja sittenkin jatkoin sängyssä makoilua. Päivälliseksi aion syödä mozzarellatikkuja ja suklaakakkua. Digiboksilla mulla on tallessa muutama jakso Poliisit -sarjaa, joka yhdistää ystäväpiiriäni ehkä paremmin kuin mikään muu ja siksi sopii loistavasti tämmöisten viikonloppujen perään, vaikka ne ystävät ovatkin taas vähän kauempana. Se ei haittaa. Ne ovat silti siellä, kuka missäkin. Voi porot, olenpas taas lällyllä tuulella. Sen siitä saa kun joutuu halattavaksi niin monta kertaa lyhyen ajan sisällä, tunnevammainen erakko menee ihan sekaisin. Haha.