Minut oli satunnaisotannalla valittu mukaan erääseen tutkimukseen. Sattumoisin käyn juuri koulussa kurssia, joka käsittelee henkilötutkimuksia ja niiden tekemistä, joten olin kovin kiinnostunut myös siitä vastaajan roolista. Tutkimuksesta kertoneessa kirjeessä kiiteltiin kovasti osallistumisesta ja kehuttiin, kuinka juuri minä olen arvokas ja merkittävä ja vastauksiani tarvitaan kipeästi. Ja minähän otan kaikki kehut vastaan. Nyt päästään vaikuttamaan! Kansakunnan edun puolesta! Minä minä minä! Jes.

Tänään se haastattelija sitten soitti. Kun kävi ilmi, että olen pahainen opiskelija, joka ei edes tee tällä hetkellä töitä, haastattelija kertoi tutkimuksen loppuvan osaltani siihen. Aha. Tämä olikin semmoinen parempien ihmisten tutkimus. Minua ei tarvitakaan. Itsetuntoni on murskattu. En kelpaa mihinkään. Yhyybyhyy.

Sopivasti Hesarissa (tai ainakin sen nettisivuilla, oma lehteni on vielä postilaatikossa) kerrotaan poliitikkojen kurjista opiskelijataustoista. Minä tykkään näistä jutuista. Minusta on ihanaa, että Matti Vanhanen valmistui maisteriksi vasta 14 vuotta ylioppilaaksi valmistumisensa jälkeen. Joo, varmasti Matti oli opiskelija-aikoinaan rehdimpi ja kansantaloudellisesti kannattavampi kuin esimerkiksi minä, mutta 14 vuotta on silti aika paljon enemmän kuin minun arvioitu valmistumisaikani, olisi vaikka käyttäisin minulle myönnetyn opintoajan viimeiseen minuuttiin asti. Ha! Tavallaan, jos oikein kovasti siristän silmiäni, voi katsoa olevani jossain suhteessa parempi kuin maamme pääministeri. Ja sepäs se vasta hauskaa on.

Nämä parempi/huonompi ihminen -jutut kyllä pitäisi lopettaa, kun ei niissä ole mitään järkeä. Olen vain viime aikoina miettinyt sitä, miksi niin usein sanon tai ajattelen olevani niin kauhean huono. Vitsillä, toki, mutta kyllä minä sitä tarkoitankin. Olen kai niin herkkäuskoinen, että vanhempien sukupolvien (koko elinaikani jatkunut) pullamössötoitotus on mennyt sukkana sisään. Koska nuoriso (Kääk, kuinka kauan saan muuten laskea itseni tähän luokkaan?) on laiskaa, kelvotonta, itsekeskeistä ja ahnetta, olen kai minäkin. Joku semmoinen asia, että opiskelen neljättä vuotta yliopistossa valmistumatta edes siksi saakelin kandiksi (Joo, se homma on nyt jäissä mahdollisesti jopa vaihtovuoden yli eli jonnekin pelottavalle 2010-luvulle. Aplodeja mulle.), on muotoutunut mielessäni huonoksi asiaksi. Eikö tuo ole aika kieroa? Vanhoina hyvinä aikoina yliopisto-opiskelijat olivat kansan eliittiä, mutta nyt minulla on jatkuvasti se olo, että olen ihan jotain pohjasakkaa. En minä tiedä, minusta tuo on aika kurjaa. Olisi niin kiva, jos joku joskus sanoisi, että ihan okei sä olet, rahoitat sentään tulevaisuudessa meidän eläkkeet. Tai jotain. Olen kai aika tyhmä ja otan asioita liian henkilökohtaisesti. Tahtoisin kai vain suurten ikäluokkien myöntävän, etteivät he ole tehneet kaikkea täydellisesti ja tajuavan, että jos tuo mollaaminen ei kohta lopu, he ovat kusessa. Me ei päästetä niitä eläkkeelle kohta edes 80-kymppisinä! Ha!

Joo. Kai sinne kouluunkin sitten. Eh.