Onpahan taas. Ollut. Mukavata. Kurjaakin toki, ajoittain, sellaisina pieninä välihuomioina, ja välillä vähän tympeää, ahdistavaa, pelottavaa ja mieltä rasittavaa, mutta etupäässä siis aivan jumalattoman kivaa. Raskaat työt vaativat raskaat huvit vaativat raskaat toipumiset. Tämä päivä onkin mennyt siinä määrin ameebana, että äsken ystävää ulos saatellessani kompuroin ekaksi rappukäytävän matot solmuun ja sitten täräytin itseni vauhdilla postilaatikkorivistöä päin. Huomattavasti kehnompi suoritus kuin viimeksi samaa reittiä kulkiessani tänään aamuviiden tienoilla. En taida edes yrittää tiskausta tai muuta aivojen ja ruumiin yhteistyötä vaativaa toimintaa, vaan menen tuohon lattialle pötkölleen niin kuin olen viettänyt tunteja tänään ja teen paluun ihmiselämään vasta huomenna. Nyt maailmaani mahtuu vain digiboksin kovalevy ja paketillinen tiikerijäätelöä. Joo. Moi.