Tässä on nyt ollut vähän kaikenlaista. Rikkonaista. Lähettämättä jätettyjä sähköposteja, sanomatta jättämisiä ja kannoillaan kääntymisiä, yksi erittäin viehättävä räkäitkukohtaus kylmällä lattialla ja yleensä vaan sadepilviä niin vertauskuvallisessa kuin konkreettisessakin mielessä. Sinällään ei mitään uutta eikä ihmeellistä, mutta kun vielä muutama viikko sitten kaikki oli paremmin kuin hyvin, ottaahan se vähän mahanpohjasta syöksyä taas sinne matalikoihin. Hmh.

Kyllä se siitä taas taittuu. Sitä odotellessa voi vaikka lakata kyntensä maailman rumimman värisellä kynsilakalla. Tapaan ostella Hönnesiltä niitä pennin maksavia kynsilakkoja välittämättä siitä, että likaisenharmaa ei ole ehkä se kaikista imartelevin sävy. Menin töihinkin näillä törkeillä kynsillä ja osoittelin asioita ihmisten nähden. Olen tuntenut oloni siellä aina välillä vähän riittämättömäksi ihan vain siitä syystä, että olen aina kaikkia nuorempi ja tyhmempi, mutta sitten päätin ottaa roolini haltuun kunnolla. Ruman värinen kynsilakka olkoon dynaamista ja innovatiivista, ei sitä kalkkikset voi tajuta. Nuoriso tarvitsee itseilmaisua ja minä nyt vain satun olemaan likaisenharmaa ihminen. Haa.

Eli paskanks väliä. Välillä on pakko ajatella niinkin.