Hei. Murskaamossa puhaltavat uudet tuulet: ostin uuden tietokoneen. En tiedä, miten se välittyy lukijoille, mutta ruudun tällä puolella tuntuu vähän erilaiselta. Näppäimet ovat jotenkin oudoilla paikoilla, joten kirjoittelen vähän miten sattuu ja kumman hiljaistakin täällä on. Vanhan pöhisijän kanssa seurustellessa kuulin tuskin omia ajatuksiani ja nyt tämä uusi kaveri on niin hiljainen että on melkein yksinäistä. Mutta eiköhän tähän totu. Ja jos vaikka rupeaisin kirjoittelemaan tännekin vähän enemmän kun on kerran välineistökin kunnossa. Nyt on jo marraskuu, herranjesta!

Tekniikan vastarinnan määrä on vissiin joku luonnonvakio, sillä töissä oli kaikki koneet ihan tööt. Ja junastakin katosivat kokonaan sähköt, kun viikonloppuna koitin vähän raideliikennettä harrastaa. Tiesittekö, että jos junan vaunussa ei ole sähköä, eivät myöskään sen ovet avaudu? Oli jotenkin metkaa olla pilkkopimeässä vaunussa, josta ei pääse pois. Tahi sisään, jos niin sattui tahtomaan. Ja kun loppumatkaksi pääsin lopulta valaistuun vaunuun, sen ikkuna falskasi ja vettä satoi syliini. Ammattini ja ihan henkilökohtaisen vakaumuksenikin puolesta koitan aina pitää joukkoliikenteen puolia, mutta välillä ei voi kyllä olla päivittelemättä, että vittu mitä paskaa.

Epäonninen junamatkani suuntautui kotopuoleen, jossa jouduin epäonniselle retkelle baariin. En edes siihen kotokylän baariin, jossa soi aina Mr Presidentin Coco Jambo, mutta siihen naapurikaupungin baariin, jossa myöskin soi Mr Presidentin Coco Jambo. Jos joku voisi taata mulle, etten elämässäni enää koskaan joudu kuulemaan Mr Presidentin Coco Jamboa, maksaisin aika isoja rahoja. Hyvän tähden mä vihaan sitä renkutusta.

Mutta ehkä mä ansaitsin sen. Sain tänään kuulla, että olen melkein katkonut välit yhteen parhaimmista ystävistäni ja täysin tarkoittamatta ja tietämättä. Kyseessä oli yksi ala-arvoinen vitsi, jonka heitin sen kummempia ajattelematta, ja se kieri sitten lumipallona mäkeä alas ja sai aikaan melkoisen sotkun. Olen vieläkin ihan suu auki koko sopasta, koska tässä ei ole kyse millään tavalla omasta pahantahtoisuudestani tai muusta. Olen vain ollut tyhmä. Silloin, kun olen vihainen ja tahdon ilkeillä, kukaan ei huomaa mitään enkä saa riitaa aikaiseksi, ja silloin kun taas olen olevinani hauska, sotkenkin asiat solmuun moneksi kuukaudeksi. Järjestettäisiinköhän jossain jotain kommunikaation alkeet tumpeloille -kurssia, koska olen näköjään pahasti sen tarpeessa. Luulin, että parhaimpien ystävieni kanssa olen sentään samalla aaltopituudella, mutta en näköjään ole sitäkään. Ugh.

Mut joo, ainakin mulla on uusi tietokone. Ehkä se rupeaa mun kaveriksi. En ollut taaskaan yhtään varautunut siihen hetkeen, kun koneelle piti jossain asennusvaiheessa antaa nimi, joten jouduin turvautumaan nimipäiväkalenteriin. Sattui olemaan Urmaksen päivä. Nyt mun luonani asuu sitten Urmas. Ei voi mitään.