Maanantai. Ei huvita työnteko. (Toivottavasti pomoni ei kuulu tämän blogin lukijoihin.) Annan sen itselleni anteeksi, koska diplomityötiedostossani on 80 sivua ja post it -lappupakassakin olen päässyt jo keltaisista lapuista oransseihin. Olen mä täällä sitten jotain tehnyt. Ei kai se haittaa, jos yhden maanantain verran välttelee töitä? (Viime maanantaita ei muistella. Eikä sitä edellistä.)

En ole kovin poliittinen ihminen, mutta tykkäsin eilisillan vaalituloksesta. Tein jopa jotain ennenkuulumatonta: laitoin Haaviston vaalikassaan muutaman roposen toista kierrosta varten. Ihan vain niiden rasististen homofoobikkojen kunniaksi, jotka mellastivat aamun uutisten kommenttibokseissa. Tietävätköhän ne, että niiden huutelut toimivat lähinnä päinvastaiseen suuntaan? Vai onko yksikään normaaliälyinen ihminen koskaan muuttanut mielipiteitään kommenttitonoilun seurauksena? Hmm, olin aiemmin sitä mieltä, että homot, jopa ne ulkomaalaiset homot ovat ihan ihmisiä, mutta nyt kun tuo Pera niin osuvasti ilman yhtäkään välimerkkiä tai isoa alkukirjainta tai yhteen kirjoitettua yhdyssanaa kirjoitti, että eivät ne ole, taidan muuttaa kantaani. Jos se on nettiin kirjoitettu, niin se on totta. Anonyymeille kommenttipalstoille kirjoitettuna se on vielä enemmän totta.

Vähän perverssillä tavalla löydän myös itseni taas seuraamasta Yhdysvaltojen republikaanien esivaaleja. Se on jotenkin niin käsittämätön maailma. Ukkeli, joka on jo menossa kolmannessa vaimossaan (kahta aiempaa tämä tietysti petti ja jätti heti, kun he sairastuivat vakavasti), saarnaa ”avioliiton pyhyydestä” ja Raamatun ohjeistuksesta, joissa ilmeisesti sanotaan, että presidentiksi kelpaa vain valkoihoiset, valkotukkaiset pettäjäheteromiehet. (En tiedä sanatarkkaa muotoa, kun en ole kirjaa lukenut.) En vain käsitä, kuinka jollain on pokkaa. Yhtään niitä ei tunnu hävettävän, päinvastoin. Kierroksia vain lisätään. Ja nuo kaverit saavat vielä ääniäkin! Perussuomalaiset tuntuvat aika pikkutekijöiltä tuota ison maailman meininkiä vasten katsellessa.

Ooh, politiikkaa. Tän siitä saa, kun välttelee töitä. Ja lisäksi koittaa parhaansa mukaan vältellä erään toisen aihepiirin miettimistä. Sähköpostit, tekstiviestit ja muut kommunikaation keinot kulkevat vähän huonosti tahdonvoimalla. Paitsi unissa. On maailman epäreiluinta nähdä unta siitä, että puhelin piippaa sillä hyvällä tavalla, ja sitten herätä siihen ettei se piipannutkaan. Herätyskello se vain siellä soi. Kello 06:35 maanantaiaamuna. Huokaus.