Äh. En oikein tiedä, mikä nyt on. Jos sanon, että oloni on tyhjä, kuulostanko täysin hölmöltä? Ei mitään sanottavaa, ei yhtään kellekään. Eikä kukaan sano minulle mitään. Hiljaista on.

Näin viime yönä unta, jossa koulun ruokajonossa joku sujautti tarjottimelleni lapun, jossa minua pyydettiin ulos. Toisessa unessa oli hikisen kuuma kesä ja istuin juomassa siideriä paljaat jalat upotettuna hiekkaan. Kolmatta unta en enää muista, mutta jotakin kivaa siinäkin oli. Aamulla heräsin lumiauran kolisteluihin ja olin yhtäkkiä ihan kamalan surullinen. Jotenkin tämä talvi on ruvennut jumittamaan ihan kamalasti, enkä puhu nyt säästä. Odotan koko ajan kauheasti jotain, mutta en tiedä, mitä. Vanha kuvio.

Olen koittanut hakea töitä ja sekin on jotenkin takkuista. Nyt ei pitäisi enää päätyä Siwan kassalle, nyt pitäisi saada oikeita oman alan töitä ja laittaa urakehitys tosissaan rullaamaan. Ongelma on se, että kilpailuviettini on surkastunut ja olen sitkeästi sitä mieltä, että paskat mää mitään osaan. Yksi opiskelukavereistani sai juuri vakituisen paikan jonkin sortin päällikkönä. Ajatuskin siitä, että joutuisin ekassa oikeassa työpaikassani leikkimään pomoa jollekin, on aika lamaannuttava. Pelkkä oikea työpaikka ilman alaisiakin vähän ahistaa. En oikein tiedä miksi pidän itseäni niin tyhmänä, tänä vuonna olen jopa kalastellut arvosanoja siihen malliin ettei valittamista pitäisi olla. Kerroinko siitä kun sain vitosenkin tässä hiljattain? Aikanaan se olisi ollut vähän äänekkäämmän huutelun arvoinen asia, nyt vain kohautin olkiani ja olin että "okei, kiva". Paras arvosana DI-vaiheen ammattiainekurssista? En mä voi olla niin tyhmä kuin kuvittelen. Muuten systeemi on pahemmin pilalla kuin luulinkaan.