Mulla oli tänään palkkapäivä. On aika kivaa viettää palkkapäivää, kun ei ole kahteen viikkoon tehnyt mitään järjellistä. Tai no, lojumisesta se suurin osa palkasta olikin, kun tiliin oli lisätty lomarahat. Tyhjäntoimittamisella ansaitut rahat ilahduttavat aina eniten. Menin sitten perinteiden mukaisesti kaupungille ja ostelin puolihuolimattomasti kaikenlaista. Muunmuassa Lapkon uuden levyn. En minä tiedä, mistä sekin tuli, ehkä radionkuuntelun aiheuttamasta aivopesusta ja uuden, kiiltävän S-etukorttini suomista eduista, mutta hyvä että tuli. Tuohan on mainio levy! Olen ihan häkeltynyt. Viime aikoina kätösiini on päätynyt hirveä määrä uusia, innostavia musiikillisia tuttavuuksia. Kivaa.

Muu ei olekaan sitten kovin kivaa. Koska tällä hetkellä muu = huomisen tentti. En saa itseäni lukemaan, en millään. Voi miksi miksi miksi tämä on näin vaikeaa? Nyt ei paljoa vaadita, vähän vain luentomonisteisiin tarttumista ja pientä paneutumista asiaan. Ei paksuja kirjoja, ei vieraita kieliä ja se atomifysiikkakin on ohjelmassa vasta ensi viikolla. En vain kykene. Jotkut ihmiset ovat ihan hurjia tenttiinluvun kanssa, valvovat öitä ja pänttäävät maanisena. Minä makaan päiväkausia lattialla ja kuuntelen rokkilevyjä. No, onhan se rentoutuminen tietysti avainasia, mutta jotenkin mulla on semmoinen fiilinki, että se ei yksin riitä. Tekee mieli potkea itseäni. Typerä, kuriton kakara. Pthyi.

Mut hei. On jo melkein kesä. Kaupungilla pystyi kävelemään ilman huivia ja lapasia (Oli ne minulla kuitenkin laukussa mukana, varmuuden vuoksi. Jessus, kuinka olenkaan surkki.) ja eilen kohtasin ulkoilmassa ihan oikean kesäsateen, enkä mitään kurjaa, kylmää, keväistä tihkua. Eihän kesällä voi kukaan päntätä. Nyt laitan vain kaikki mahdolliset peukut pystyyn, että kesä tekee opiskeluilleni saman hokkuspokkustempun kuin viime vuonna. Syksyllä en ainoastaan läpäise rästiin jääneitä kursseja, vaan läpäisen ne jollain muulla arvosanalla kuin ykkösellä. Voi kunpa se toimisi taas. Muuten olen lirissä.

Taidan mennä vähän lattialle kuuntelemaan Lapkoa.