Ha. Istuskelin tässä koneen ääressä opiskelemassa (!) aikani ja kun varpaita alkoi paleltaa, menin vessaan hakemaan villasukkia, koska jostain käsittämättömästä syystä kaikki vaatteeni kasautuvat aina vessan lattialle sellaiseen röykkiöön, johon kompastuu jos liian kiireella tahtoo käymälän puolelle hyökätä. Siinä mennessäni satuin näkemään itseni peilistä ja suorastaan häkellyin. Tukka sotkunutturalla, päällä ihmeellinen ku-halvalla-sai -riepu, joka suorastaan huutaa, että tänään on kotiopiskelu- ja pyykkipäivä, harteilla monenkirjava paksu villahuivi, jonka löysin jostakin jemmasta täysin unohtuneena ja jota haluan käyttää nyt kaikkien menetettyjen pakkaspäivien edestä, ja nenällä ne paljon puhutut uudet rillit, koska hei, tänään opiskellaan. Näytän ihan joltain trendikkäältä tiedotusopin opiskelijalta. Tai muotibloggaajalta! Herttinen sentään, ja ihan vahingossa! Tähän kohtaan pitäisi tietysti iskeä ne kolmetoista kuvaa, joissa seison yhdellä jalalla ja taivutan toista ilmassa tuijotellen alaviistoon, mutta mun akrobatiataidot eivät riitä siihen ja sitä paitsi mun kamera on jossain hukassa. Tän takia musta ei tule ikinä muotibloggaajaa, kuten ei aika monesta muustakaan syystä, mutta tänään sentään näytän siltä. Huomenna mulla on taas puhtaita vaatteita ja näytän omalta tyylitajuttomalta itseltäni. Kuten eilen, kun hiippailin lähiössä punaisessa takissani ja vastaantullut vanhempi herrasmies sanoi, että näytän kommunistilta. Jaaha.

Yksi harkkatyö on melkein palautusvalmis ja toinenkin on aika hyvässä vaiheessa. Tällä viikolla olin kiinni kouluvelvoitteissa kaksi perättäistä 8-16 päivää ja pikkuisen tylyltähän se tuntui kaiken tämän "itseopiskelun" keskellä. Useampi tunti ryhmässä työskentelyä saa mussa aikaan kaikenlaisia ärsyttäviä piirteitä. Saatan laulaa tai muuten vain tehostaa työskentelyä erilaisilla ääniefekteillä, ja mitä pidemmälle iltapäivä menee, sitä häilyvämpi on raja hyväntuulisuuden ja kiukuttelukohtauksen välillä. Voi voi. Joskus munkin pitäisi päästä tästä lastentarhasta ulos ja mennä oikeisiin töihin. Mitä jos en saakaan työkavereita, jotka osaavat tulkita, että missä kohdassa mua kannattaa kehottaa ottamaan vaikka pala suklaata ennen kuin tilanne muuttuu rumaksi? Mitä jos joku ei ymmärräkään mua, kun puhun jutskista ja hommeleista ja tarkennan käsitteitä ammattitermien sijaan heiluvilla käsiliikkeillä ja päänpyörittelyillä? Mitä jos joku paha taho keksii ehdottaa, että tekisin järkevää työtä kokonaiset kahdeksan tuntia päivässä, viisi päivää viikossa? Mitä ihmettä mä sitten teen?

Enää tenttiviikon verran aikaa joululomaan. Tulin havainneeksi, että tenttejä varten tarvitsen lyijykynän. En tiedä, missä mun lyijykynäni ovat, en ole sellaistakaan kädessäni pitänyt ainakaan puoleen vuoteen. Mitä sekin sitten kertoo?