Yritin kutoa itselleni pipoa (Kyllä, olen vihdoinkin kasvamassa niin aikuiseksi että harkitsen pipon käyttämistä. Lisäksi niitä huiveja on jo ihan liikaa.), mutta siitä tuli omituisen mallinen ja päivänvalossa, jota tosiaankin pääsin todistamaan tänään ainakin parin tunnin verran, auringolla vieläpä, havaitsin neuloneeni vahingossa tummanharmaan langan sijaan tummanvihreällä ja tummanvihreähän on nyt ihan 2006. Niin ovat tosin viimevuotiset lapasenikin (daa, 2006), mutta kukapa nyt tahtoisikaan kulkea samaa paria olevissa ulkoiluvermeissä? En minä ainakaan. Ahdistuin jo siitä, kun menin neulomaan sen yhden punaisen kaulahuivin, vaikka talvitakkini on punainen (sen nimi on punahilkkatakki), ja ne yhdistettynä olen tosiaankin hämmentävän punainen. Lapasetkin ovat punaiset, ne vanhemmat, jotka ovat oikeastaan kesälapaset, mutta kukapa sitä muistaisi paitsi silloin kun tarpoo ne kädessä tuolla ulkona missä on kylmää ja ikävää ja räntäsateista ja sanoinko jo, kylmää?

Yritin tehdä myös uutta ruokaa, koska makaroni alkaa kokea inflaatiota. Siihen tuli muunmuassa wokkivihanneksia. Ruoka oli kaunista, mikä on tietysti hieno (ja uusi) asia tunarikeittiössä, mutta ei se kovin hyvää ollut. Tietysti sitä on valtava vuoallinen. Ehkä se huomiseksi paranee. Jos ei, niin kuorrutan sen juustolla.

Ei siis liene ihme, että tunnen oloni taas varsin epäonnistuneeksi ihmisyksilöksi, siis sen lisäksi, että on lauantai-ilta ja olen yksin kotona pyjamanhousuissani ja juttelen ääneen elottomille objekteille. Olen katsonut paljon Gilmoren tyttöjä, joka on saanut minut juomaan järjettömästi kahvia ja ahdistumaan lisää, sillä olen vitoskaudella niillä main, jossa ollaan ahdistuneita ja juodaan paljon kahvia. Muutenkin koitan omaksua kaikenlaista tuosta pöhköstä tv-sarjasta, kuten nyt vaikka intohimoista opiskelua ja nokkelia, nopeatempoisia puhelinkeskusteluita, mutta se on vaikeaa, kun subglasiaalisuus tai smektiitti- eli montmorilloniittiryhmän savimineraalit eli bentoniitit (Jälkimmäisen termirykelmänn copypastesin suoraan luentomateriaalista, koska helkkari, katsokaa itse noita sanoja!) eivät muutu elämää suuremmaksi sitten millään ja kaveri linjan toisessa päässä sanoo vain ja ryhtyy puhumaan jotain omituista sm-kultamitaleista ja piparkakkutaloista ja en edes tiedä mistä. Kaikkea ei vain voi saada. Illansuussa betonimöhkäleiden keskellä oli kuitenkin melkoinen ilotulitus, ihan täällä kotona asti välkkyi, vaikka vuodenvaihteeseen pitäisi olla vielä pätkän verran matkaa. Päätin, että kyseessä oli minun oma Stars Hollow -kyläjuhlahölmöily. Älkää tulko puhumaan lähiökauppakeskuksen toisista avajaisista, tai mistä ikinä nyt olikaan kyse. Minä elän tässä maailmassani vielä puolentoista dvd-levyn verran.

Eilisen shoppailureissu oli pienehkö pettymys, kun fiilistelin enemmän räntäsateesta kuin keskustan kaupallisesta tarjonnasta. Päädyin kuitenkin ostamaan itselleni uuden mekon, vaikka uuden ruotsalaisen rytkyliikkeen sovitusjono oli tuskainen ja itse riepukin periaatteessa tarpeeton, kun kyseessä olen minä ja onnettomat tottumukseni. Tämä on sentään asiallisempi vaatekappale kuin se viimekertainen päähänpisto, joka yleisesti lutkamekkona tunnetaan ja joka vaatii promillen jos toisenkin ennen julkista esittelyä. Tämä uusi mekko on oikeastaan melko kiva. Saatan jopa nykäistä sen päälleni ensi viikonloppuna, jolloin minulla on taas elämää (halleluja!) ja järjellistä tekemistä järjettömässä seurassa. Olen vienyt suunnitelmallisuuden niin pitkälle, että ostin sukkahousut samaa sävyä kynsilakan kanssa. Iik, olen ihan tyttö.

Haa. Kahvinkeittimessä olisi vielä mukillisen verran myrkkyä jäljellä. Mä niin en nuku ensi yönä ennen kolmea. Mikä on tietysti sinällään ihan suotavaa nuorelle ihmiselle sunnuntain vastaisena yönä. Hahaa.