Olen flunssassa, minkä todennäköisesti ansaitsen, mutta olen silti vähän kiukkuinen. Kaikki on kesken ja levällään ja mun oli tarkoitus olla aikaansaava ja aloittaa Uusi Elämä ja sitten päädyn makaamaan kaiken päivää kipeänä sängyssä kalustamattomassa kämpässä ja syömään Jaffa-keksejä suoraan paketista ja katsomaan masentavia syöpädokumentteja netistä. Ei tämän ihan näin pitänyt mennä. Tänään ei sentään ollut koulua, mutta eilen oli, ja siellä ruvettiin heti kärkeen puhumaan jostain väitöskirjan tekemisestä. ANTEEKSI MUTTA SAISINKO TEHDÄ TUON KANDIN VALMIIKSI ENSIN? Jösses.

Kaikesta huolimatta syksy ja uusi kämppä ja vanha lähiö tuntuvat aika kivoilta.  Olen vihdoinkin taas vähän korkeammalla ja ikkunastani näkyy asioita. Parkkeerasin tämän sänkynikin ihan tähän ikkunan viereen, vaikka se siinä blokkaa vähän reittiä parvekkeelle, mutta hei, ei näillä ilmoilla enää tarvitse hengata parvekkeella ja sitäpaitsi 25 neliön tilassa ei kaikki mene muutenkaan niin kuin sisustuslehdissä sanotaan. Kunhan saan loputkin romuni tänne, tästä saattaa tulla aikamoinen lukaali. Keittiön kaakelit ovat räikeän oranssit. Vaikka mun tyylini sisustuksen suhteen on aina ollut mitä monivärisempää ja eriparisempaa, sen parempi, en mitenkään keksi, millä oranssit kaakelit saa sulautumaan ympäristöön. Ostin myrkynvihreän tiskiharjan ja se ei ainakaan helpottanut asiaa. Toinen huolenaiheeni on jääkaappimagneetit. Jostain laatikosta löytyi Italiasta ostamani Daavid-patsasta esittelevä magneettisarja, mutta suosikkipalaseni, Daavidin persettä kuvaava magneetti oli kadonnut! Jos kyseessä olisi mikä tahansa muu osa, uskoisin kyseessä  olevan vain muuttohässäkän aiheuttaman viattoman katoamistempun, mutta juuri perseen katoaminen kielii pitkäkyntisistä. Miten ne kehtaavatkin! Aion aloittaa kuulustelut mitä pikimmiten. Perseen on löydyttävä! Ilman sitä ei tämä asunto voi olla oikea koti.

Noh, oikeasti täällä on jo aika kotoisaa, vaikka pieniä puutteita vielä esiintyykin. En mä yleensä paljoa tarvitse kotiutuakseni. Jossain yläkerrassa musisoitiin eilen tai sitten se oli vain radio. Toivon kuitenkin, että se oli ihan live-soitantaa, sillä flunssahoureissani pimputtelu kuulosti jotenkin todella lohdulliselta. Tuli mieleen Itävallan talo, jossa asui joku trumpetisti tai muu torvensoittaja. Seinän läpi tai avoimesta ikkunasta kantautuva musiikki on jotenkin kauhean romanttista, ainakin jos on jo unohtanut millaista oli asua silloin sen yhden viulistin kämppäkaverina ja kuunnella sitä treenausta hieman useamminkin kuin satunnaisina alkuiltoina. Muuten täällä on kyllä melkein aavemaisen hiljaista, en voi uskoa että tämä on olevinaan opiskelijatalo opiskelijalähiössä. Rapussakaan ei näkynyt ketään, kun harhailin postilaatikkoani etsimässä. Kenen idea on muuten laittaa osa postilaatikoista talon pohjakerrokseen ja osa ensimmäiseen kerrokseen? Entä miksi talossa pitää olla sekä pohjakerros että kellarikerros? Meinasin suorastaan hukkua, mikä surullinen kohtalo se olisikaan ollut.

Tähän kurkkukipuun meinaa kyllä mennä hermo. Joku siilensukuinen eläin muhii kurkussa eikä mene pois. Vaihtuisi jo nyt siihen perinteiseen pään irroittavaan yskään, niin päästäisiin asiaan. Kolme kuukautta blogimerkintöjä yskästä, eikö kuulostakin taas mukavalta? Tiedän että teilläkin on ollut ikävä niitä aikoja. Turha yrittää väittää muuta.