Viimeinen työpäivä tälle vuodelle valkeni ankeana. Selkä oli jumissa pahemmin kuin koskaan, enkä oikeasti meinannut päästä sängystä ylös. Viimeiselle päivälle ei oikein kehtaa kuitenkaan saikkua hakea, joten könysin rampana töihin. Siellä huomasin, että olin unohtanut sukat kotiin. Muistan, kun viimeksi unohdin sukat kotiin. Olin koulussa toisella luokalla ja oli talvi, lunta ja pakkasta. Koulun naulakoilla talvikenkiä jalasta kiskoessani huomasin, ettei jaloissani ollut sukkia. Lattiat olivat kylmät ja minua nolotti. Välitunnilla hoksasin, että voisin olla päivän jumppatossuissani, mutta kyllä minua silti hävetti kamalasti. Niin paljon, että sen päivän jälkeen olen muistanut pukea sukat, mikäli ne ovat olleet tarpeen. Tähän aamuun asti siis.

No, lainasukissa laahustelu muuttui astetta pirteämmäksi aamupäivällä. Ekaksi yksi pomoista kertoi, että saisin lopputilini jo tänään enkä vasta ensi viikon palkkapäivänä, ja sitten toinen pomo oli sitä mieltä, että voisin lähteä ruokatunnin päätteeksi kotiin. Työni on tältä kesältä tehty. Kiitin kauniisti, nakkasin kypärän reppuun ja hilpaisin kotiin. Siideritölkki kouraan ja naksautuksen päälle heleää naurua. Mulla taisi alkaa nyt loma!

Hieno oli kesä, vaikka keväällä en sitä olisi uskonutkaan. Tänään roskalavan reunalla istuskellessani ja uutta romukuormaa odotellessani katselin eteen kohonnutta talonpuolikasta melko lämpimin tuntein. Oli rankkaa, oli rasittavaa ja raivostuttavaa, mutta olipahan myös välillä hauskaa, opettavaista ja jännittävää. Jotain saatoin oppia rakennustekniikastakin, mutta ehkä eniten kuitenkin itsestäni ja muista ihmisistä, työyhteisöistä, kanssakäymisestä ja sen semmoisesta. Aika monenlaista viheltäjää tuon kokoiselle työmaalle mahtuukin, ihan kummastuttaa koko touhu välillä. Ja aika hyvin minäkin sulauduin joukkoon, vaikka en aina ihan omassa elementissäni ollutkaan. Lattiaharjaan muodostui ainakin semmoinen kiintymyssuhde, että näen siitä unia vielä pitkään.

Iltapäivällä jäähyväiskaljalle muutaman työtoverin kanssa. Ei sitä nyt noin vain liueta maisemista, ehei.