Onpa voittajaolo! Tein juuri palasen yhdestä niistä kammottavista roikkoharkkatöistäni, jotka ovat piinanneet minua viime vuodet. Tämä kultakimpale on ollut rästissä nyt noin puolitoista vuotta. Se on aika paljon, kun olen koulun kirjoillakin ollut vasta pari vuotta, mutta minäpä olenkin aika etevä tuon roikottamisen kanssa. Tänä syksynä aion tuon riippakiven nyt vihdoinkin tehdä, tulkoon siitä millainen rutkutus ja kitinä tahansa. Liki vuoden tauon jälkeen avasin tiedoston ja tadaa! Ei se ollutkaan niin kamalaa ja pelottavaa! Kyllä minä ehkä pystynkin tähän, olen sitten nykypäivänä kuinka tyhmä ja typerä ikinä. Mahtavaa.

Ilmeisesti tylsyys kannattaa, kun minäkin yllän kaikenlaisiin urotekoihin. Sitä täällä nimittäin on. Tylsää. En ymmärrä, miksen nyt millään viihdy täällä. Koko ajan pitäisi jonnekin muualle päästä, vaikka onhan tässä nyt menty. Ensi viikonloppuna matkustan itäsuomalaistuneen ystäväni uutta torppaa katsomaan ja vähän meinasin, että miksei sitten samalla reissulla kävisi morjenstamassa muita sen kolkan kavereita. Nämä retkut kun jatkavat vain levittäytymistään kauemmas ja kauemmas, joten edestakainen sutiminen kodin ja kaveripiirin välillä kuluttaa aina vain enemmän rahaa ja aikaa. Joten ei tulla kotiin ollenkaan! Tämän hetken suunnitelmissa maakuntamatkani on vaatimattoman puolentoista viikon pituinen. Naurattaa. Olen ihan pöljä taas. Siinä saa tyttö jonkun lauantai-illan taas väsätä koulutehtäviä, että saa moiset omatlomat paikkailtua. Hah. No mutta, kyllä kai kavereiden nurkissa lojuminen aina luennoilla istumisen voittaa.

Vähän kyllä jalkoja kuumottaisi päästä muitakin kuin kotimaan kamaroita tallailemaan. Hain tänään vanhempani lentokentältä, kun mokovat palailivat taas vaihteeksi reissuiltaan. Milka-varastoon tuli asianmukaista täytettä, mutta kyllä minä silti olisin mieluummin ostanut suklaani ihan itse sieltä Saksanmaalta. Kaveri ei helpota kuumeilua yhtään kyselemällä, että mihinkäs meidän traditioksi muodostunut sekava seuramatkamme tänä talvena suuntautuu. Suuntiahan olisi tietysti monia, mutta vähän nyt vielä nihkeilen tuon likviditeettipuolen kanssa. Halpalennot ja sesongin ulkopuoliset hotellinrähjät eivät nyt tietysti ihan maltaita maksa, mutta-mutta... Halvemmaksi tulisi silti mutustaa makaroonia kotona. Vaan kukapa sellaista jaksaa? Tällä menolla ei kyllä ainakaan tämä tyttö. Harkitsen tosissani opintolainan nostamista, vaikka järjen ääni ja äiti ovatkin vähän eri mieltä. Ei velaksi saa humputella! Se on vastuutonta ja vahingollista toimintaa semmoinen! Nää-ää. Entä jos haluaa olla joskus vähän vastuuton?

Ajaessani lentokentälle eteeni moottoritielle ilmestyi jostakin punainen ämpäri. Ei ollut tilaa väistää, joten hurautin Polosella yli niin että rusahdus kävi. Vajaan kilometrin verran ämpäri jaksoi taistella jossain auton ja tien välissä tasaisesti rätättäen ja pientä hermostusta autoilijattaressa herättäen. Itsekseen se lopulta irtosi, mutta pikkuisen pukkasi kirosanoja ratin takana. Ei saa kuski tien päällä minkäänlaista rauhaa - jos eivät hirvet ja siilit ja muut petoeläimet loiki eteen niin sitten uhkana on pelottava muoviämpäri. Helkkari. Ämpärit pysyköön omilla reiteillään silloin kun minä olen ratissa! Hittovie, yliajotilastoni eivät ainakaan kaunistuneet tällä reissulla. Pari viikkoa sitten ajoin kaverin auton rehellisesti karille kivikkoisella metsätiellä, pohja vain ryskyi kurjana. Mulle ei pitäisi antaa autonavaimia ollenkaan.