Katsoin tuossa joku päivä yhden lempielokuvistani, Virgin Suicidesin. Siinä on se yksi kohta, jossa synkät teinitytöt ja heitä ihailevat naapurinpojat kommunikoivat soittamalla toisilleen levyjä puhelimen välityksellä. Tajusin tässä, että minullahan on menossa samanlainen tilanne jonkun naapurini kanssa, ilman puhelinta tosin. Kerrostalon kattorakenteet riittävät välittäjiksi, kun naapuri soittaa  minulle lauantaiöisin huonoa jumputusmusiikkia ja minä vastaan sunnuntaiaamuisin rehdillä nörttirokilla. Hihii. Saa nähdä, kumpi osapuoli päätyy siihen itsariin ensimmäisenä.

Onpas hassu sunnuntai. Ulkona on niin sumuista, ettei ikkunasta ulos näe. Hämmentävästi olen jo herännyt, syönyt aamupalaksi illalla leipomaani leipää (njam), lukenut lehdet, tiskannut, siivonnut vaatekaapin ja pyyhkinyt pölyjä, eikä päivä ole vasta kuin puolessa. Viime aikoina salarakkaani Nukku-Matti on vieraillut luonani pitkälle iltapäivään, mikäli tilanne on niin suonut. Poissa ovat alkusyksyn oho-heräsin-jo-puol-seiskalta-päivät, joita toisinaan kaipauksella muistelen. Jotain mätää tässä touhussa kyllä on, sunnuntaisin kuuluu märehtiä  likaisena likaisessa kämpässä eikä olla tämmöinen siisteysintoilija. Lattiallakin lojuu vain pari sanomalehteä ja villasukat. Epänormaalia.

Jotkut tietysti voisivat sanoa, että sunnuntaiaamun siivoaminen on tietyssä syy-seuraus-suhteessa viikonlopulle aikataulutettuun tenttiinlukemiseen, mutta he... eivät vain tajua. Ihan erillisiä juttuja nuo. Kyllä mä vielä luen. Keskiviikkoon on monta päivää aikaa.