Uusiin huudeihin tutustuminen on hyvässä käynnissä. Olen löytänyt lähikaupan, lähikirjaston ja lähijäätelökioskin. Töihin osaan mennä jo montaa eri reittiä enkä perilläkään enää pahasti eksy kerrosten ja käytävien välillä. Kellarista sain kaivettua vuokraemäntäni älyttömän kolean Jopon, joka on saanut ansaitsemaansa positiivista huomiota ja minut pökerryksiin ylämäissä, kun pyöräilykuntoni on vielä hiukan kateissa eikä siinä pyörässä ole edes mitään vaihteita meille nynnyille. Asuntoni ovenkahvoja en vielä hallitse, mutta valokatkaisijat olen oppinut. Suurinta hämmennystä herättää lähiympäristöni monenkirjavat liikenneopasteet, mutta sehän on vain asiaankuuluvaa, kun niitä liikennejutskia tässä ikäänkuin opiskellaan. Haha. Suutarin lapsilla ei ole saappaita vai miten se nyt oli.

Varsin kivaa. Aurinkokin paistaa ja järvi kimmeltää kauniina. Kotimatkalla kaikki nurmikonläntit olivat valkeanaan vaaka-asentoista kansaa, mutta minä tulin suoraa kyytiä sisätiloista sisätiloihin, etten vain saisi mitään raikasilmamyrkytystä. Nokun ei jaksa nyt mitään. Kummasti se vie mehut ihmislapsesta ihan tuommoinen istumatyökin. Töiden jälkeen kun erehtyy päiväunia kiskomaan, niin ilta on äkkiä siinä. Vähän ehkä jotain telkkarin katsomista lattian rajassa lojuten, paljonkaan muuta ei jaksa. Noo, ehkä tämä tästä vielä piristyy. Ja onhan se nukkuminenkin ihan kiva harrastus.