No on se nyt kun tyypillä ei ole muuta kuin aikaa eikä se silti saa bloginpahustaan päivitettyä. No on.

En tiedä, mitä sanoisin. Säästä puhuminen olisi tietysti ihan ykköstä, mutta ei sekään oikein hetkauta enää. Hiki on, okei. Osaan silti vieläkin pukeutua väärin ja lähteä helteeseen pyöräilemään (!) mustassa t-paidassa ja pitkissä housuissa. Jep jep. On mulla sentään uudet kesäkengät, keltaiset. Keltainenhan on sellainen väri, että se sopii asuun kuin asuun ja tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Ehe.

Olen notkunut aika paljon yhden pikkujätkän kanssa, joka on muuttanut kaikki käsitykseni vauvoista. Tätä ennen kaikki niihin liittyvä tietoni pohjautui, kuten aika monessa muussakin tapauksessa, elokuviin ja tv-sarjoihin. Olin varma, että vauvat itkevät, kitisevät, parkuvat ja suorastaan karjuvat niin että järki lähtee, kaikilta. Tämä kyseinen tapaus nauraa. Oikeasti, kaveri nauraa hekottaa aamusta iltaan, ottaa välillä pieniä torkkuja ja jatkaa sitten taas. En ole ihan varma onko sillä ihan kaikki kotona. Mutta väliäkös sillä, jos ei ole, sopiipahan tähän kaveriporukkaan vain paremmin.

Sinänsä säälittävä porukka tämä on, että kaikista kauan kaivatuista kesäjuomista aika moni nököttää vielä jääkaapin hyllyllä ja eilen kun teimme yhden toverin kanssa ristiretken kaupan jäätelöaltaille etsimään uutuusjäätelöitä, kuten näin kesän aluksi (hmh) kuuluu, emme saaneet haaviimme kuin yhden yksilön. "Otetaaks puokkiin?" YKSI JÄÄTELÖ KAHDELLE HENGELLE? Mitämitämitä helkkaria? No, puolustuksemme kerrottakoon, että kyseinen jäätelö oli Ben & Jerry'sin ylihintainen ja yliäklö sandwich-jäätelö, joka olisi yksin syötynä ollut ehkä vähän turhan mahtipontista, mutta silti. Jos minä en osaa enää edes jäätelöä syödä, niin mitä mä voin sanoa osaavani? En sitten yhtään mitään. Itku.

Vaikka kesä on kuinka kiva ja täällä lintukodossa on hupaisaa, kun yhtään ei tarvitse aikuista esittää ja keittiön ylähyllyllekin ilmestyy aina "ruokarahaa", kun porukat lähtevät reissuillensa, olen silti jo ajatellut aika paljon syksyä, koska olen, noh, minä. Sain tiedon uudesta kämpästä rakastamastani betonilähiöstä ja en millään malta odottaa, että pääsen sisustamaan! Huutomerkki siksi, että olen lukenut taas vähän jotain kamalia sisustuslehtiä! Niissä ollaan minimalistisia ja asutaan lasikuutioissa tai sitten vaihtoehtoisesti annetaan värien leikkiä ja päällystetään uusiksi isoisän nikkaroimia romanttisia perintöhuonekaluja! Kun syyskuu saa niin kyllähän taas lähtee. Yhtään ei anneta sen häiritä, että olen tämän kesän jälkeen todnäk melkoisen rahaton tai korkeintaan ruokaraha-linjalla ja että uusi kämppä on kahdeksan neliötä pienempi kuin vanha kolo ja romua ja sälää mulla oli jo ennestään ihan liikaa. Olen antanut itseni ymmärtää, että poissaollessani Tampereelle on avattu uusi ja valtava Ikea. Ou jeah! Aion mennä sinne ja ostaa läjittäin uutta Ikea-roinaa vanhan Ikea-roinan kaveriksi ja kyllähän saavat taas sisustuslehdet tulla kylään ihmettelemään, kuinka harmaasta opiskelijakopista taiotaan niillä tunnelmallinen ja taiteellinen kattohuoneisto kantakaupungin yllä. Oottakaa vaan. Haha.

Näiden elintärkeiden sisustusasioiden lisäksi olen vähän pohdiskellut jotain pinnallisempaakin, esimerkiksi sitä, että mitä musta tulee isona ja etenkin koska. Hommanhan nimi on se, että ensi syksynä olen kuudennen vuosikurssin tekniikan ylioppilas, enkä oikein tiedä, onko se hemmetin hauskaa vai hemmetin surullista. Ihmiset ympäriltä valmistuvat ja menevät oikeisiin töihin ja ottavat asuntolainoja ja herraties mitä ja minä en ole vieläkään edes kandi. Okei, just nyt tämä on musta hemmetin hauskaa. Toinen ääni saattaa olla kellossa syksyllä, kun joudun menemään koululle kyselemään niiden parin kurssin perään, jotka on opinto-oppaaseeni merkitty pakollisina, mutta joita ei enää edes järjestetä. Ja on mulla vähän muutakin kysyttävää. Olen ihan pihalla kaikesta. Tavallaan se on melkein virkistävää, kun asiat ovat auki, mutta toisaalta se on kyllä niin surullista. Kaikesta huolimatta mä saatan valmistua lähivuosina ja mitä sitten teen? Pousailen tuolla kylillä neiti diplomi-insinöörinä kaikki päivät? Jösses. Siinäpä sitä tulevaisuudenkuvaa kerrakseen.