Eilen selailin keittokirjaa ja valitsin kaksi ohjetta mash-upiin, koska en minä nyt oikeasti ala mitään kuhaa syömään tai vesihauteita kehittelemään. (Huomatkaa ennakkoluuloton asenne.) Tänään kävin kaupassa ja kasasin ostoskorini myös hieman luovasti ohjeita tulkiten, mutta köyhän on tehtävä niin kuin köyhän on tehtävä. Sitten otin nokoset, nappasin vähän voileipää ja vihdoin olin valmis työhön. Oli sotkua, oli vaarallisia tilanteita, oli hysteeristä naurua, mutta sain muodostettua itselleni kelvollisen aterian.
Lohimureketta, perunamuussia, kermaviilikastiketta ja kirsikkatomaatteja. Lasissa strutsiviiniä (Jessus, arkipäivänä! Ja just kun piti ryhtyä kunnolliseksi ja säästäväiseksi ja kaikkea. Strutsi maksaa vielä yli kuusi euroa, se missä on mökkien kuvia on viisi-jotain.) ja lukemisena Viivin ja Wagnerin juhlakirja. (On tämä täkäläinenkin kirjasto ihan kiva.) Olen ylpeä itsestäni! Muona oli varsin syötävää, vaikkei se juuri keittokirjan kuvaa muistuttanutkaan. Kastikkeen kanssa käytin nerokasta kaikkea-mitä-kaapista-löytyy -maustamistekniikkaa ja tulos oli kerrankin ajatusta parempi. Hyvähyvä minä.
Iltapalaksi tein puolukkapiirakkaa. Liika uudistus on pahasta. Puolukkapiirakka on hyvästä.
Iltapalaksi tein puolukkapiirakkaa. Liika uudistus on pahasta. Puolukkapiirakka on hyvästä.